Valtiovarainministeri Anneli Saarikon esitys valtion budjetiksi on edennyt pääministeri Sanna Marinin hallituksen budjettiesitykseksi eduskunnalle. Siinä hallitus esittää 35,5 miljoonan euron määrärahaa ”puolueiden poliittisen toiminnan tukemiseen sekä puolueiden tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Tästä 5 prosenttia on tarkoitettu puolueille naisten poliittiseen toimintaan”.
Naisten, muttei miesten, poliittiseen toimintaan siis kohdistetaan noin 1,8 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa tilanteessa, jossa Suomen yhdeksän eduskuntapuolueen puheenjohtajista seitsemän on naisia ja kaksi miehiä ja jossa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ministereistäkin enemmistö on naisia. Viisikossa ei ole yhtään miestä.
Nimenomaan miesten poliittiseen toimintaan ei kohdisteta yhtään rahaa. Sen sijaan poikien huonosta koulumenestyksestä johtuva syrjäytymiskehitys ja miehiä sukupuolen perusteella velvoittava asevelvollisuus heikentävät miesten mahdollisuuksia edetä yhteiskunnassa yleisesti ja politiikassa erityisesti.
Miesten tasa-arvo ry katsoo, että sukupuoleen perustuva naisten poliittisen toiminnan tukeminen on perustuslain yhdenvertaisuuspykälän vastaista ja että sen maksaminen on perusteettomana lopetettava. On myös kysyttävä, millä perusteella Suomen ylin laillisuusvalvoja, hallituksen virkatoimien laillisuuttakin valvova oikeuskansleri sallii tämän sukupuolitetun rahan jakamisen jatkuvan?
15 Faktaa:
1. Asevelvollisuus koskee Suomessa vain miehiä.
2. Poikavauvojen sukuelinten ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset ovat laillisia.
3. Vastasyntyneiden poikien elinajanodote on 79 vuotta, mutta tyttöjen 84,6 vuotta.
4. Yli 75 % itsemurhan tehneistä on miehiä.
5. Noin 70 % henkirikosten uhreista on miehiä.
6. Tutkitusti miehiin kohdistuu parisuhteissa lähes yhtä paljon väkivaltaa kuin naisiin.
7. Joka kahdeksas peruskoulunsa päättävä poika ei osaa lukea kunnolla.
8. Lukiokoulutuksessa poikien osuus on 40 prosenttia.
9. Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittajista miesten osuus on 33 prosenttia.
10. Lähivanhemmista noin 18 prosenttia on isiä.
11. Pitkäaikaistyöttömistä 60 % on miehiä.
12. Joka viides alle 25-vuotias mies on syrjäytynyt.
13. Asunnottomista 4/5-osaa on miehiä.
14. Vangeista miehiä on yli 90 prosenttia.
15. Miehiä kuolee alkoholin käytön seurauksena kolme kertaa niin paljon kuin naisia. Huumeiden yliannostukseen ja muihin huumeisiin liittyviin syihin miehiä kuolee neljä kertaa enemmän.
Ratkaisuja:
1. Muutetaan lainsäädäntö sukupuolineutraaliksi. Kaikille on taattava samat oikeudet ja velvollisuudet sukupuolesta riippumatta.
2. Julistetaan nollatoleranssi kaikille väkivallalle, tekijän tai uhrin sukupuolesta riippumatta.
3. Panostetaan miesten terveydenhuoltoon yhtä paljon kuin naisten.
4. Räätälöidään hyvinvointipalvelujen turvaverkko miehille paremmin sopivaksi ja miehet tavoittavaksi.
5. Turvataan lapsen oikeus vanhempiinsa ja kohdellaan isiä ja äitejä yhdenvertaisina vanhempina.
6. Muokataan koulua paremmin pojille sopivaksi, ja tehdään koulutuksesta poikia motivoivaa, tukevaa ja kannustavaa.
7. Sallitaan miesten ja poikien olla juuri sellaisia, kuin he itse haluavat olla. Ei painosteta, saati pakoteta, heitä mihinkään muottiin.
8. Kohdellaan miehiä ja poikia samalla arvostuksella ja kunnioituksella kuin naisia ja tyttöjä.
9. Lopetetaan miesten ja miehisyyden demonisointi.
10. Tunnistetaan ja tunnustetaan, ettei sukupuolten tasa-arvoa voida koskaan saavuttaa, jos poikien ja miesten oikeuksia ja tasa-arvo-ongelmia ei oteta huomioon. Arvioidaan jokaista tasa-arvokysymystä aina automaattisesti sekä mies- että naisnäkökulmasta.
Hyvää kansainvälistä miestenpäivää 2021!
1. Lähisuhdeväkivallan riskinarviointi
Miesten tasa-arvo ry (MTA) toteaa, että työryhmä on mietinnössään sivuuttanut täysin miehiin kohdistuvan väkivallan, vaikka se on tutkitusti kaikkein yleisin väkivallan muoto Suomessa. Tutkitusti tiedämme myös, että miehiin kohdistuu yhtä paljon parisuhdeväkivaltaa kuin naisiin ja että törkeän parisuhdeväkivallan uhrien enemmistö on miehiä. Miehiin kohdistuva väkivalta, etenkin parisuhdeväkivalta, jää usein pimentoon, koska viranomaiset eivät sitä tunnista tai suhtaudu siihen vakavasti. Viranomaisten tietämyksessä ja asenteissa on tässä suhteessa todella paljon kehittämisen tarvetta. Nämä faktat eivät tule työryhmämietinnössä lainkaan esille.
Työryhmämietintö on osa jatkumoa, jolla Suomessa pyritään perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeussopimuksissa säädetyn sukupuolten välisen tasa-arvon kaventamiseen siten, että miehet ja naiset asetetaan tosiasiallisesti eriarvoiseen asemaan lain edessä sukupuolen perusteella. Vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pyritään aktiivisesti vähentämään ja torjumaan, miehiin kohdistuvaa väkivaltaa vain vähätellään. Sen sijaan, että Suomessa pyrittäisiin turvaamaan tasa-arvoisesti jokaisen ihmisen oikeus elää turvassa väkivallalta, meillä yhä enenevässä määrin nostetaan naiset etusijalle ja vahvistetaan sukupuoliperusteista erityiskohtelua. Sukupuolten välinen tasa-arvo on yhä kaukaisempi tavoite.
2. Lähestymiskiellon määräämisen edellytykset
MTA katsoo, ettei työryhmä ei mietinnössään esitä mitään perusteluita sille, että nykyistä lainsäädäntöä olisi syytä lähestymiskieltojen määräämisen osalta muuttaa. Määrättyjen lähestymiskieltojen määrä on ollut laskussa, eikä mietinnössä tuoda esille mitään syytä olettaa, miksi niiden tarve olisi jatkossa kasvamassa.
Ylipäätään voidaan todeta, että lainsäätäminen on kallista puuhaa. Lainsäädäntö, etenkin rikoslainsäädäntö, rajoittaa aina monin tavoin kansalaisten vapauksia. Uudet säännökset myös kuormittavat jo entuudestaan ylityöllistettyjä viranomaisia. Näin ollen lain säätämiselle tai sen muuttamiselle on oltava painavat perusteet. Pelkästään se, että jokin ulkomainen GREVIO-lobbausjärjestö vaatii oman valta-asemansa ja rahoituksensa tukemiseksi Suomea tekemään muutoksia lainsäädäntöönsä, ei ole mikään perustelu niihin ryhtyä. Lainsäädännön tarpeellisuutta ja toimivuutta on ensisijaisesti ajateltava tavallisten kansalaisten kannalta. Onko esitetystä muutoksesta enemmän haittaa kuin hyötyä? Onko mahdollista, että sinänsä hyviä tavoitteita voitaisiin edistää tosilla keinoilla tehokkaammin ja kevyemmin?
MTA katsoo, ettei julkisuudessa tai tässä työryhmämietinnössä ole esitetty mitään syitä sille, miksi Suomen nykyistä lainsäädäntöä olisi syytä muuttaa lähestymiskieltojen osalta. Se, että lähestymiskieltoja määrätään vähemmän ja niitä rikotaan entistä harvemmin, ei ole mikään ongelma, joka pitäisi korjata lainsäädäntöä kiristämällä. Mitä ilmeisimmin nykyinen järjestelmä toimii riittävän hyvin, eikä ole esitettyjen muutosten tueksi ole esittää näyttöä niiden toimivuudesta, tehokkuudesta tai oikeasuhtaisuudesta. MTA korostaa, että suurin ongelma Suomessa on miehiin ja poikiin kohdistuvan väkivallan sivuuttaminen. Tuo väkivalta jää usein piiloon, eivätkä työryhmän esittämät muutokset sitä tilannetta ainakaan korjaa. Jos Suomessa oikeasti haluttaisiin estää sellaisia tilanteita, joissa lähestymiskiellon määrääminen voi tulla ajankohtaiseksi, Suomessa lähdettäisiin määrätietoisesti muuttamaan yhteiskunnallista ilmapiiriä siihen suuntaan, ettei minkäänlainen, ei edes poikiin ja miehiin kohdistuva, väkivalta ole koskaan hyväksyttävää. Niin kauan kuin väkivallan vastustaminen on sukupuolitettua, ei tilanne tule koskaan korjaantumaan paremmaksi.
3. Väliaikaisen lähestymiskiellon määrääminen viran puolesta
MTA katsoo, ettei työryhmä ei mietinnössään esitä mitään perusteluita sille, että lainsäädäntöä olisi väliaikaisten lähestymiskieltojen määräämisen osalta syytä muuttaa nykyisestä.
4. Turvallisuutta parantavat toimenpiteet lähestymiskiellon määräämisen yhteydessä
MTA katsoo, ettei väkivallan miesuhreja huomioida tässäkään asiassa riittävästi.
5. Väkivallan uhrien ja tekijöiden ohjaaminen palveluihin
MTA pitää palveluihin ohjaamista hyvänä ideana, kunhan otetaan huomioon se, että erittäin usein etenkin parisuhdeväkivalta on molemminpuolista. Väkivallalla ei monissa tapauksissa ole yksiselitteistä uhria tai tekijää, vaan molemmat osapuolet ovat kumpaakin.
6. Oikeudellinen apu
MTA ei näe syytä muuttaa lainsäädäntöä nykyisestä.
7. Oikeudenkäyntimaksu
MTA katsoo, ettei oikeudenkäyntimaksusta ole mitään syytä luopua. Tiedossa on, että tarpeettomia lähestymiskieltohakemuksia ja perusteettomia parisuhdeväkivaltasyytöksiä käytetään hyvin yleisesti aseina eroriidoissa ja huoltajuuskiistoissa. MTA pitää todella erikoisena sitä, ettei työryhmä ole mietinnössään pohtinut tätä ilmiötä sen edellyttämässä laajuudessa. Maksuttomuus tulisi tietenkin entisestään lisäämään näitä väärinkäytöksiä ja puhdasta kiusantekoa, jolla vain kuormitettaisiin entisestään ylikuormitettua tuomioistuinlaitosta, kun edes oikeudenkäyntimaksun kaltaista seuraamusta ei olisi pelättävänä edes silloin kun lähestymiskieltohakemus hylättäisiin.
8. Lasten asema
Lähestymiskieltohakemuksia ja parisuhdeväkivaltasyytöksiä käytetään usein välineinä eroriidoissa, huoltajuuskiistoissa tai kun halutaan estää etävanhemman tapaamiset lapsensa kanssa ja pyritään vieraannuttamaan lapsi vanhemmastaan (yleensä isästä). Lapsen oikeus vanhempiinsa on ihmisoikeus, jonka toteutuminen on turvattava myös riitaisissa erotilanteissa. Lapsen etu on asetettava etusijalle. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka vanhempien välille olisi määrätty lähestymiskielto, on varmistettava, että myös lähestymiskieltoon määrätty vanhempi saa tavata ja pitää yhteyttä lapseensa. Se, että tätä yhteydenpitoa pyritään rajoittamaan ja vaikeuttamaan, palvelee vain vieraannuttamista tavoittelevan vanhemman intressejä ja loukkaa lapsen oikeuksia.
9. Lähestymiskiellon valvonta
MTA ei kannata työryhmän esitystä lähestymiskiellon sähköisestä valvonnasta, jonka toteuttaminen olisi erittäin kallista ja viranomaisia suuresti kuormittavaa ja joka loukkaisi todella räikeasti lähestymiskieltoon määrättyjen oikeuksia ja vapauksia. Työryhmämietinnössä ei esitetä perusteluja sille, miksi näin massiivinen ja raju malli olisi välttämätön, tai edes hyödyllinen. Käytännössä työryhmä esittää, että lähestymiskieltoon määrättyä kohdeltaisiin kuin tuomittua rikollista, vaikka hän ei olisi syyllistynyt mihinkään rikolliseen, eikä häntä olisi tuomittu mistään rikoksesta.
10. Lähestymiskiellon rikkominen
Lähestymiskieltoja rikotaan vuosi vuodelta vähemmän, mikä osoittaa, että nykyinen sääntely toimii erittäin hyvin. Lainsäädännön kiristäminen vain siksi, että tuomioita saataisiin enemmän, ei ole länsimaiseen oikeus- ja sivistysvaltioon kuuluvaa ajattelua. MTA ei näe mitään syytä muuttaa lainsäädäntöä nykyisestä.
11. Ehdotuksen vaikutukset
Ehdotus lisäisi toteutuessaan entisestään sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Se vahvistaisi naisten sukupuoliperusteista erityiskohtelua ja heikentäisi väkivallan miesuhrien asemaa. Lisäksi se mahdollistaisi entistä helpommin ja useammin tarpeettomien lähestymiskieltohakemusten tehtailun. Se kuormittaisi entisestään ylikuormitettuja viranomaisia, kuten poliisia ja tuomioistuimia. Sähköisen valvontajärjestelmän käyttöönotto veisi Suomen taas askeleen lähemmäs orwellilaista dystopiaa.
12. Muuta
Ei muuta.
Linkii työryhmän mietintöön:
Lähestymiskiellon tehostaminen; Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2021:26