top of page
Miesten tasa-arvo ry


Valmis vai keskeneräinen tasa-arvo?


Sukupuolten tasa-arvon sanotaan Suomessa olevan varsin hyvällä tolalla. Usein samaan hengenvetoon todetaan, että ”tasa-arvoon on kuitenkin vielä matkaa”. Tuolla matkalla lähes poikkeuksetta tarkoitetaan tekoja, joilla naisten asemaa voitaisiin edelleen parantaa. Virallisessa tasa-arvotoiminnassa vastaavasti miehet nähdään verrokkeina, joiden asemassa ei ole mitään korjattavaa. Sukupuolten tasa-arvoa arvioidaan absurdisti ja yksipuolisesti vain naisten ongelmien kautta; mitä paremmin naisilla menee, sitä parempana nähdään tasa-arvo, vaikka viimeinenkin mies nääntyisi ongelmiensa alle.


Naisasiaa vai tasa-arvoa

Äänioikeus annettiin Suomessa yhtä aikaa yli sata vuotta sitten koko kansan miehille ja naisille, mutta vain naisten äänioikeuden vuosipäivää juhlistetaan yhä vuosittain. Naisten mahdollisuuksien rajoittamisesta puhutaan edelleen, vaikka kaikki heidän sukupuolesta johtuneet rajoituksensa on poistettu jo aikoja sitten. Rajoitusten tilalle naisille on kehitetty sukupuolesta johtuvia etuisuuksia, jotka vahvistavat naisten asemaa; esimerkiksi naisjärjestöjen valtionapu (vuonna 2021 918 000 €) ja puoluetuen erityinen naisjärjestöosuus (5% koko puoluetuesta) turvaavat resurssit, joilla naisjärjestöt voivat vaikuttaa laajasti yleiseen mielipiteeseen ja päättäjien kautta jopa koulutukseen ja tutkimukseen. Ei ole sattumaa, että kahdeksassa yliopistossamme oli vielä 2000-luvun alussa naistutkimuksen yksiköt. Nyttemmin samoja yksiköitä kutsutaan sukupuolentutkimuksen yksiköiksi, mutta edelleen niillä on naispainotteinen tutkimuspositio ja kriittinen suhtautuminen miehiin (vrt. ”toksinen maskuliinisuus” ja ”patriarkaatti”).


Miesten asevelvollisuutta ja sotakuolleisuutta, vaikka ne ovat vaikuttavampia ja yhtäaikaa sekä vanhempia että tuoreempia kuin naisten sukupuoleen muinoin kohdistuneet rajoitukset, ei Suomessa haluta nähdä tasa-arvo-ongelmina. Vain miehiä koskevaa asevelvollisuutta puolustellaan jopa sillä, että naiset synnyttävät, vaikka kaikki naiset eivät synnytä eikä synnyttäminen ole pakko. Miesasialiikkeenä emme liioin halua verrata lasten hankkimista valtiolliseen velvollisuuteen – tuovathan lapset kuitenkin iloa sekä vanhuudenturvaa nimenomaan omille vanhemmilleen.


Meillä tasa-arvotyössä edetään vain naisasianäkökulmalla. Sosiaali- ja terveysministeriön Työ- ja tasa-arvo-osaston tasa-arvoyksikön (TASY) 18:sta työntekijästä 17 on naisia ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tasa-arvotiedon keskuksen kaikki viisi työntekijää ovat naisia. Ei siis ole ihme, että kun nainen itse valitsee matalapalkkaisen työpaikan, femokratiamme pitää sitä yhteiskunnallisena tasa-arvo-ongelmana, mutta kun mies kuolee keskimäärin viisi vuotta naista nuorempana, syitä haetaan miesten omista valinnoista eikä yhteiskunnan rakenteista.


Musta on valkoista


Olemme tasa-arvon nykytilasta ja sen kehittämisen painotuksista hyvin huolestuneita. Maassamme edelleen virallisesti väitetään, että naiset ovat miehiä heikommassa asemassa, vaikka maan hallituksessa on alusta asti ollut selkeä naisenemmistö, vaikka enemmistö eduskuntapuolueiden puheenjohtajista on naisia, vaikka korkea-asteen opiskelijoista vain kolmannes on miehiä, vaikka asunnottomista ja itsemurhan tehneistä kaksi kolmannesta on miehiä ja vaikka asevelvollisuus viivästyttää vain miesten opintoja ja lyhentää vain miesten työuria, vieläpä ilman eläkekerrytystä. Naisten terveydenhoitoon käytetään reilusti enemmän rahaa kuin miesten terveydenhoitoon. Tyttöjen elinajanodote vuonna 2019 oli yli viisi vuotta pidempi kuin pojilla. Naisten sukuelinten silpominen on kriminalisoitu, miesten ei. ”Itsellisille” naisille ja naispareille maksetaan hedelmöityshoidot verovaroista ja näin tuetaan lasten tarkoituksellista isättömyyttä. ”Itsellisille” miehille ei ole mitään perhe- tai lapsitukia.


Tavoitteemme seksistisen lainsäädännön osalta


Maamme sukupuolitetulla lainsäädännöllä on onnistuneesti parannettu naisten asemaa. Samalla miehet on täysin unohdettu. Naissukupuolen suosimiseen lainsäädännössä ei enää ole perusteita. Niinpä katsomme, että

  • Tasa-arvolain 1§:stä on poistettava naisten aseman parantamistarkoitus, koska naisten aseman ei voida katsoa olevan miesten asemaa huonompi

  • Asevelvollisuuslaki ja siviilipalveluslaki on uudistettava sukupuolineutraaleiksi

  • Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta on lakkautettava, koska miesjärjestötkään eivät saa valtionavustusta eivätkä naiset ole miehiä heikommassa asemassa

  • Puoluetuen naisjärjestöosuus (5% puoluetuesta) on lakkautettava perusteettomana

  • Rikoslain vain äideille alennetun rangaistuksen lapsensa surmaamisesta mahdollistava lapsensurma-rikosnimike on poistettava

  • Syöpäseulonnat on ulotettava koskemaan myös miesten syöpiä

  • Lasten sukuelinten ei-lääketieteellisten leikkausten kiellon on koskettava myös poikia

Kuntapolitiikan ja kuntien toiminnan kehityskohteet miesten tasa-arvon näkökulmasta

  • Kunnallisesta henkilöstöstä 80 % on naisia. Miesten määrää kunnallisissa sukupuolisensitiivisissä tehtävissä (opetus, sosiaalitoimi, terveydenhoito) pitää nostaa niin, että sukupuolten tasa-arvoinen kohtelu voidaan turvata

  • Jos sukupuolitietoista budjetointia harjoitetaan, siihen pitää sisällyttää tulonsiirtojen saajien analysoinnin lisäksi myös maksajien analyysi sukupuolivaikutuksia arvioitaessa

  • Terveydenhoito on vahvasti sukupuolitettua; naiset ovat oikeutettuja kohdunkaula- ja rintasyöpien ilmaiseen seulontaan, jonka kunnat järjestävät, mutta Suomen yleisintä syöpää, miesten eturauhassyöpää ei seulota. Eturauhassyöpään kuolee Suomessa vuosittain vajaa 1000 miestä. Toivomme myös kuntapäättäjien ajavan tasa-arvoa taistelussa syöpiä vastaan

  • Sosiaalitoimi sekä lastensuojelu ovat vahvasti naisvaltaisia. Miesnäkökulmaa tulee määrätietoisesti lisätä

  • Neuvolapalveluissa tulee huomioida isät tasavertaisina vanhempina äitien kanssa

  • Poikien menestymistä peruskouluissa on parannettava. Koulunkäynnin aloittaminen vuotta nykyistä vanhempana auttaisi monia poikia. Välituntiaktiviteettien lisäämisellä saatettaisiin turvata menestystä ja työrauhaa. Miesopettajia tarvitaan kouluihin lisää – aikuisten maailma varsinkaan alakoulussa ei saa näyttäytyä pelkästään naisten maailmana.

Lopuksi kiitämme kaikkia kuntavaaleissa ehdolle asettuneita. Valtuutettuna toimiminen vaatii paneutumisen lisäksi ahkeruutta, tietoa ja rohkeutta! Tasa-arvoasioissa olemme valmiita keskustelemaan, auttamaan ja tukemaan teitä!


Miesten tasa-arvo ry


Miesten tasa-arvo ry

Miesten tasa-arvo ry (MTA) on pyytänyt Eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, ovatko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä sosiaali- ja terveysministeriö (STM) toimineet lain ja hyvän hallintotavan mukaisesti koronaepidemian hoitamisessa, erityisesti koronatiedotuksen sisällön ja koronarokotteen jakamisen aikatauluja koskevan päätöksenteon osalta.



MTA katsoo, että THL:n ja STM:n koronatiedotuksessa on täysin vaiettu koronan suuremmasta vaarallisuudesta juuri miehille[i]. Siinä missä muihin riskiryhmiin kuuluvia, kuten vaikkapa ikääntyneitä, on tiedotuksen keinoin pyritty aivan erityisesti varoittamaan tartunnan vaarasta ja ohjeistamaan heitä toimimaan oikealla tavalla tartunnan välttämiseksi, ei koronatiedotuksessa ole millään muotoa kohdennettu varoituksia, neuvontaa tai ohjeita juuri miehille. Koronan suurempaa vaarallisuutta miehille ei ole liioin haluttu ottaa lainkaan huomioon koronajärjestyksessä päätettäessä[ii]. Siinä missä muihin riskiryhmiin kuuluvat on asetettu (oikeutetusti) rokotusjärjestyksessä etusijalle, ei miehiä aiota rokottaa aiemmin kuin naisia.


MTA toteaa, että koronaepidemian on tieteellisesti todistettu olevan huomattavasti vaarallisempi miehille kuin naisille. Ero johtuu pääasiassa sukupuolten välisistä biologisista eroista immuunipuolustusjärjestelmässä. Miehet eivät sairastu koronaan sen helpommin kuin naisetkaan, mutta tartunta on potentiaalisesti miehille huomattavasti vaarallisempi. Maailmanlaajuisesti miesten osuus koronaan kuolleista on ollut merkittävästi suurempi kuin naisten[iii]. Suomessa miesten osuus koronan takia tehohoitoon joutuneista on ollut 70 %. Peräti 79 % prosenttia tehohoidossa koronaan kuolleista on ollut miehiä[iv]. Itse asiassa sekin, että koronaan kuolleita miehiä ja naisia on Suomessa ollut osapuilleen yhtä paljon, on osoitus koronan suuremmasta vaarallisuudesta juuri miehille, sillä koronaan kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta[v]. Näissä vanhemmissa ikäluokissa miesten osuus on niin paljon pienempi kuin naisten, että jos korona olisi molemmille sukupuolille yhtä vaarallinen ja suurempi riski liittyisi vain ikään, pitäisi naisten osuuden kuolleista olla huomattavasti suurempi.


Tietenkin meistä jokainen on itse viime kädessä vastuussa siitä, miten hyvin hän noudattaa koronatatuntojen leviämisen ehkäisemiseksi asetettuja rajoituksia ja suosituksia. Moni perusterve mies saattaa kuitenkin juuri heille kohdennettujen viranomaisvaroitusten puutteen vuoksi arvioida oman riskitasonsa täysin väärin – kohtalokkain seurauksin. Jos koronatiedotuksessa varoitettaisiin miehiä siitä, että sairaus on juuri heille vaarallisempi, moni heistä voisi ottaa taudin paljon vakavammin ja suojautua siltä paremmin. Riskiryhmiin kuuluvien, miehet mukaan luettuina, pitäisi tietenkin saada koronarokote ensimmäisinä.


On tietenkin mahdotonta sanoa, kuinka monta koronakuolemaa tai vakavaa sairastumista olisi voitu, tai voitaisiin välttää, jos STM ja THL olisivat suostuneet tai suostuisivat kertomaan koronatiedotuksessaan kaikki tiedossaan olevat tosiasiat tai jos rokotusjärjestys olisi laadittu koronan miehille aiheuttama riski huomioon ottaen. Jokainen tällainen kuolema tai sairastuminen on kuitenkin turha, kun ne olisivat olleet vältettävissä hoitamalla koronatiedotus ja rokottaminen faktaperusteisesti, asiallisesti ja oikein. Mitään perustetta sille, miksi STM ja THL ovat koronatiedotuksessaan ja rokotusjärjestystä koskevassa päätöksenteossaan systemaattisesti lakaisseet tiedossaan olevat tieteelliset tosiasiat sivuun, ei ole. On täysin edesvastuutonta, että kansanterveydestä vastuussa olevat viranomaisorganisaatiot eivät tee kaikkea mahdollista hengenvaarallisen epidemian kitkemiseksi ja tartuntojen määrän rajoittamiseksi minimiin.

Miesten tasa-arvo ry

Miesten tasa-arvo ry:n (MTA) palkitsee vuosittain sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä erityisesti ansioituneen toimijan tai ansioituneet tahot tasa-arvopalkinnolla. MTA:n vuoden 2020 tasa-arvopalkinnot saavat toimittaja Marja Sannikka[i] ja toimittaja Sanna Ukkola[ii]. Tasa-arvon jarruksi yhdistys valitsi terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL)[iii]. MTA:n tasa-arvopalkinnot jaetaan nyt viidettä kertaa, ja ”Tasa-arvon jarru” – tunnustus kolmatta kertaa.



Koronavirusepidemian vuoksi varsinaista palkintoseremoniaa ei valitettavasti voida suunnitellusti järjestää tasa-arvon päivänä. MTA aikoo kuitenkin järjestää sellaisen myöhemmin, kun tilanne sen sallii.


Miesten tasa-arvo ry onnittelee palkittuja!


Tasa-arvopalkintojen perustelut


Toimittaja Marja Sannikka on kiitettävästi nostanut ohjelmissaan esille poikien ja miesten tasa-arvo-ongelmia[iv]. Sannikan suorituksen arvoa nostaa entisestään se, että hän työskentelee YLE:llä, joka ei ole juuri panostanut miesnäkökulman huomioimiseen uutis- ja ajankohtaisohjelmissaan, etenkään silloin kun ohjelmien aiheet ovat jollain tapaa liittyneet sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Poliittisena toimittajana Sannikka ei ole arastellut poliittisia päättäjiä, vaan on haastanut heidät mm. perustelemaan vain miehiä koskevaa asevelvollisuutta[v]. Lisäksi hän on vaivautunut perehtymään lähteisiin kriittisesti. Esimerkiksi valtioneuvoston tilaamasta vihapuheselvityksestä hän löysi sisältöä[vi], joka asetti poliitikkojen usein toistelemat väitteet siitä, kuinka vihapuhe politiikassa kohdistuisi lähinnä naisiin, hyvin kyseenalaiseen valoon.


Toimittaja Sanna Ukkola on myös tasa-arvoon liittyviä aiheita käsitellessään muistanut ottaa hyvin huomioon miesten ja poikien näkökulman[vii], mikä ei valitettavasti ole suomalaisessa journalismissa mikään itsestäänselvyys edes vuonna 2021. Ukkola on osoittanut rohkeutta ruotiessaan intersektionaalisen feminismin ylilyöntejä ja älyttömyyksiä[viii]. Ukkola ei ole tyytynyt hiihtämään muun sopulilauman perässä, vaan on kyseenalaistanut poliittisen korrektiuden ja Cancel-kulttuurin[ix] sekä tasa-arvopolitiikassa ja -keskustelussa itsestään selvyyksinä pidettyjä ”totuuksia”[x].


Tasa-arvon jarru


Vuoden 2020 tasa-arvon jarruksi MTA on valinnut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL). THL on jättänyt koronatiedotuksessaan ja rokotusjärjestyksestä päättäessään täysin huomiotta vankan tieteellisen näytön siitä, että koronavirusepidemia on miehille, lähinnä sukupuolten välisistä biologisista eroista johtuen, vaarallisempi[xi]. THL on laiminlyönnillään tarpeettomasti vaarantanut miesten hengen ja terveyden kriisiolosuhteissa.


Kun miesten elinajanodote on selvästi lyhyempi kuin naisten (vastasyntyneiden elinajanodote oli vuonna 2019 pojilla 79,2 ja tytöillä 84,5 vuotta)[xii] ja kun jopa yli 2/3-osaa työikäisinä (15–64-vuotiaana) kuolevista oli miehiä, voisi kenties kuvitella, että kansanterveydestä vastuussa olevana viranomaisorganisaationa THL panostaisi aivan erityisesti miesten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tosiasia kuitenkin on, ettei THL:llä ole tällä hetkellä käynnissä ainuttakaan tutkimusta, ohjelmaa, projektia tai hanketta, jonka nimenomaisena tavoitteena olisi miesten elinajanodotteen pidentäminen, työikäisten miesten kuolleisuuden vähentäminen tai sukupuolten välisten terveyserojen eliminoiminen. Vaikka terveyden saralla suurimmat tasa-arvo-ongelmat liittyvät nimenomaan miehiin, hoitaa THL miesten asioita vain siinä sivussa, kaiken muun ohella - jos ehtii.


THL:n tasa-arvotiedon keskus on läpeensä politisoitunut. Luotettavan ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan tasa-arvotiedon sijasta se tuottaa kritiikittömästi intersektionaaaliselle feminismille perustuvaa propagandaa[xiii]. Erityisen irvokasta on se, ettei THL.llä ollut riittäviä resursseja koronan kaltaisen kulkutautiepidemian hoitamiseen kunnialla, mutta koko koronavuoden ajan tasa-arvotiedon keskus on voinut häiriöttä jatkaa miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmien ja oikeuksien vähättelyään. On selvää, etteivät prioriteetit ole THL:ssä oikeassa järjestyksessä. Sen tulisi keskittyä kansanterveystyöhön tasa-arvoisella ja oikeudenmukaisella tavalla. Tämän työn kannalta epäolennaiset rönsyt pitäisi lopettaa.

[i]https://areena.yle.fi/1-50389972, https://fi.wikipedia.org/wiki/Marja_Sannikka [ii]https://alfatv.fi/ohjelmisto/sanna-ukkola-live/, https://www.iltalehti.fi/kirjoittajat/Sanna%20Ukkola, https://fi.wikipedia.org/wiki/Sanna_Ukkola [iii]https://thl.fi/fi/ [iv]https://areena.yle.fi/1-50389981, https://kioski.yle.fi/omat/pahimmat-tasa-arvo-ongelmat-miesten-vai-naisten-suomi [v]https://www.youtube.com/watch?v=x_Eg7OZEcXk [vi]https://www.instagram.com/tv/B3mOZO1Bogs/ [vii]https://yle.fi/uutiset/3-10540677, https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f2d24bc3-5e4e-46cf-beb9-239e02426a6e, https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ab2389aa-c6fb-4e89-8ccf-ded378f06602 [viii]https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/accf1118-1707-4237-8dd5-68b497823bfbhttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cb1a9c50-4ded-413c-a6ce-b5ce1c0ed001 [ix]https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c15e1602-f904-4a7b-8259-9906403a7d00, https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f432494c-aefa-4880-a28b-dd7b044d33a2 [x]https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ff86815a-8ad5-494d-bd40-f0adcdab0a3d, https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3077d55b-6bec-406e-821a-c1a3adf7fde7 [xi]https://www.miestentasa-arvo.fi/2020/04/12/miehet-kuolevat-naiset-karsivat-koronan-sukupuolivaikutukset-ja-thl/ [xii]https://findikaattori.fi/fi/46 [xiii]https://www.miestentasa-arvo.fi/2020/03/18/miesten-tasa-arvo-ryn-tasa-arvotunnustukset-2019/

Julkilausumat

1/12
bottom of page