Miesten tasa-arvo ry:n delegaatio tapaamassa ministeri Thomas Blomqvistia 31.1.2020.
1. Poikien huonompi koulumenestys ja nuorten miesten syrjäytyminen
Joka kahdeksas peruskoulun päättävistä pojista ei osaa lukea ja kirjoittaa kunnolla. Pisa-tutkimuksissa poikien ja tyttöjen väliset erot ovat OECD-maiden suurimmat, ja tilanne on poikien kannalta vain mennyt vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Korkeakoulutuksen saavat miehet ovat pahasti aliedustettuja. Nuorten miesten osuus syrjäytyneistä on sitä vastoin huomattava: viidennes 20-25-vuotiaista ei opiskele tai käy töissä. Työikäisten miesten työllisyydessä Suomi on OECD-maiden heikoimpia.
Koulutuksen pitäisi edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta Suomessa se vähentää sitä. Poikien ja miesten potentiaali jää hyödyntämättä ja koulutukseen kohdistetut resurssit valuvat hukkaan. Tämä ei ole ongelmallista vain tasa-arvon kannalta, vaan myös valtava tappio kansantaloudellemme. Inhimillisistä tappioista puhumattakaan. Yksi konkreettinen seuraus koulutuksellisesta epätasa-arvosta on se, että syntyvyys laskee. Vasten tahtoaan lapsettomaksi jäävistä suurin osa on miehiä. He jäävät lapsettomiksi, koska he eivät huonommin koulutettuina ja pärjäävinä onnistu löytämään itselleen puolisoa, eivätkä he näin ollen onnistu perustamaan perhettä.
Koulutuksessa on huomioitava paljon nykyistä paremmin poikien ja miesten toiveet ja tarpeet. Samalla vaatimustasoa on nostettava nykyisestä ja oppilaiden tasa-arvoinen kohtelu on varmistettava. Konkreettisia keinoja poikien koulumenestyksen parantamiseksi olisivat mm. säännöllisen välituntiliikunnan ja miesopettajien määrän lisääminen, siirtyminen anonyymiin kouluarvosteluun ja poikien kannustaminen. Valtakunnallisilla, anonyymisti suoritettavilla tasokokeilla voitaisiin edistää kouluarvioinnin yhdenmukaisuutta ja tasa-arvoisuutta. Ennen muuta viranomaisten ja poliitisten päättäjien on herättävä huolehtimaan miesten oikeuksista ja asemasta. Tasa-arvolaki esimerkiksi jo nykyisellään velvoittaa oppilaitoksia kiinnittämään erityistä huomiota oppimiseroihin, mutta tiedossamme ei ole ainuttakaan koulua, jossa olisi näin tehty. Eikä tasa-arvovaltuutetun, yhdenvertaisuusvaltuutetun ja lapsasiavaltuutetun yhdessä laatimassa tuoreessa toimenpideohjelmassa työllisyyden lisäämiseksi mainita lainkaan edellä esitettyjä, miesten ja poikien asemaan liittyviä tasa-arvo-ongelmia, saati että ohjelman toimenpiteissä olisi esitetty niihin ainuttakaan ratkaisua. Tällaisella välipitämättömyyden ja laiminlyöntien linjalla ei tasa-arvoa edistetä. Voi sanoa, että pojat ja miehet ovat tänä päivänä Suomessa empatiavajeen uhreja.
2. Miehiä koskevasta asevelvollisuudesta tasa-arvoiseen maanpuolustukseen
Vain miehiä koskeva asevelvollisuus on yksi tärkeimmistä tasa-arvo-ongelmista Suomessa. Perustuslaissa taattu yhdenvertaisuus lain edessä ei meillä toteudu. Asevelvollisuuden suorittaminen lisäksi viivästyttää nuorten miesten opintoja ja työelämään siirtymistä, eikä asevelvollisuusajalta kerry edes eläkettä. Nykyistä järjestelmää on puolusteltu perinteillä, mutta perinteet eivät oikeuta sukupuolisyrjintää. Nykyistä järjestelmää on puolustettu myös väittämällä, että maanpuolustuksen tasa-arvoistaminen kävisi liian kalliiksi. Väite ei pidä paikkaansa. Tavoitteena ei ole ensisijaisesti se, että koko ikäluokka kävisi armeijan, vaan se, että palvelukseen valitaan parhaiten soveltuvat motivaation, kykyjen ja osaamisen, eikä enää sukupuolen, perusteella. Jos halutaan koko ikäluokan osallistuvan, voitaisiin asepalveluksen rinnalle ja täydennykseksi luoda kansalaispalvelus.
Muissa Pohjoismaissa maanpuolustusta kehitetään eteenpäin tasa-arvoisesti. Norjassa ja Ruotsissa on jo siirrytty tasa-arvoiseen asevelvollisuuteen. Suomi voisi ottaa oppia naapurimaistaan. Tasa-arvoinen maanpuolustusjärjestelmä on uskottava, tehokas ja moderni. Silloin saadaan motivoituneimmat ja parhaat voimat oikeisiin tehtäviin ja koko kansa maanpuolustuksen käyttöön. Nykymuotoinen siviilipalvelus ei maanpuolustuksen tarpeita palvele kovinkaan hyvin.
3. Väkivalta ja vihapuhe
Suurin osa väkivallan uhreista Suomessa on miehiä. ”Tuhansien iskujen maa” – tutkimus (2010) todisti sen, että lähisuhdeväkivaltaa miehet ja naiset kohtaavat suunnilleen yhtä paljon. Tiedämme myös, että miehiin kohdistuva väkivalta jää usein viranomaisilta piiloon ja väkivallan miesuhrit vaille tarvitsemaansa apua. Siitä huolimatta nykyinen hallitus on oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin suulla vaatinut nollatoleranssia vain naisiin kohdistuvalle väkivallalle. Miksi hallitus ei aja nollatoleranssia kaikelle väkivallalle? Eikö miesten henkeä ja terveyttä pidetä yhtä arvokkaina kuin naisten? Mitä haittaa siitä olisi, jos myös miehiin kohdistuvaa väkivaltaa pyrittäisiin vähentämään ja torjumaan ennalta? Suunnitelmissa on myös naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan viran perustaminen. Selvää on jo ennalta, että tällainen raportoija tulisi toimillaan pitämään huolen siitä, että miehiin kohdistuva väkivalta jäisi jatkossakin huomiotta.
Vihapuheen on niin ikään usein väitetty kohdistuvan ensisijaisesti naisiin. Kuitenkin valtioneuvoston Jyväskylän yliopistolta tilaama vihapuhetutkimus osoitti viime syksynä, että itse asiassa miehet vastaanottivat enemmän vihamielisiä viestejä kuin naiset. On erittäin tärkeää, ettei miehiin kohdistuvaa väkivaltaa ja vihapuhetta vähätellä ja että harjoitettu politiikka perustuu näissäkin asioissa tutkitulle tiedolle, eikä ideologisille uskomuksille, siitä, miten asiat todella ovat. Jos sukupuolesta tehdään suunnitellusti koventamisperuste rikoslakiin, on lain perusteluissa tehtävä selväksi se, että sitä sovelletaan yhtä lailla miehiin kuin naisiin kohdistuvien rikosten kohdalla.
4. Miesasiajärjestöjen resurssit ja vaikutusmahdollisuudet
Miesasiajärjestöt toimivat vapaaehtoispohjalta pelkkien jäsenmaksujen turvin. Toisin kuin naisasiajärjestöjä, miesasiajärjestöjä ei tueta verovaroin. Puoluetuesta osa on valtioneuvoston päätöksellä korvamerkitty poliittisille naisjärjestöille, mutta poliittiset miesjärjestöt eivät saa mitään. Resurssien rajallisuus rajoittaa miesjärjestöjen toimintaa ja aktiivisuutta sekä heikentää niiden vaikutusmahdollisuuksia. Tämä näkyy tasa-arvopolitiikan naisasiakeskeisyytenä. Miesten oikeudet ja ongelmat eivät saa ansaitsemaansa huomiota, kun kukaan ei ole niitä aktiivisesti nostamassa esiin. Miesasiajärjestöt on myös varsin pitkälti suljettu tasa-arvopolitiikan valmistelun ulkopuolelle. Tasa-arvotilaisuuksissa ja -elimissä miesasiajärjestöjen edustus on myös jäänyt olemattomaksi. Esimerkiksi Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (TANE:n) miesjaostossa naisasiajärjestöillä on vahvempi edustus kuin miesasiajärjestöillä.
Miesasiajärjestöille on taattava verovaroista samanlainen rahoitus, kuin naisasiajärjestöillä jo on. Puoluetuesta osa on korvamerkittävä poliittisille miesjärjesöille. Valtiollisten tasa-arvoelinten, kuten TANE:n, STM:n tasa-arvoyksikön tai tasa-arvovaltuutetun tarpeellisuus, toimintatavat ja rakenteet on arvioitava uudelleen. Nykyisellään ne ovat enemmän sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen jarruttajia kuin vauhdittajia.
1. Gender Equality indicators and metrics
The key problem in EU’s gender equality efforts is the indicators and metrics being utilized. Instead of indicating how men and women fare on different aspects, EIGE metrics only emphasize whether women fare worse than men on those aspects. Even though men may fare much worse than women in some areas of life, this is not reported as a gender equality issue; conclusions instead state that gender equality has been achieved. This bias in the way information is portrayed shall be eliminated.
The Gender Equality indicators that are selected in EU’s Gender Equality work tell very little about issues affecting men and women in each member state. The Basic Indicator of Gender Inequality (https://bigi.genderequality.info/) is an attempt at remedying this shortcoming. It aims at evaluating how well Gender Equality has been achieved for everyone. Its conclusions emphasize how, with the exception of Italy, the situation of women is better than men’s in all EU countries. Gender Equality therefore ought to be evaluated in ways that measure its achievement level for everyone, and not only using a handful of criteria that conveniently support a small elite’s gendered composition.
2. Labor Market Participation
According to EU’s Gender Equality Strategy, women’s lesser presence on the labor markets is considered a Gender Equality issue, yet men’s lesser academic success is not acknowledged as a Gender Equality issue. The Gender Equality Strategy shall pay particular attention to boys’ lesser academic success and young men’s social exclusion in EU countries. Gendered differences in academic success and school performance constitute a Gender Equality issue with severe long-term consequences. For instance, in Finland, one out of eight boys completing comprehensive school cannot write or read adequately. PISA rankings show that differences between boys and girls are among the widest among OECD countries, and the situation has worsened every year. Men are also visibly under-represented in higher education in all EU countries.
The share of young men in social exclusion is a significant problem in all EU countries. In Finland, as much as one fifth of 20-25 year old men is neither working or studying. We strongly believe that one cause of this symptom is that Gender Equality metrics are focused on women and Gender Equality policies are strictly focused on improving women’s situation, which is why we feel that EU’s Gender Equality work’s focus ought to measure true Gender Equality.
3. Violence
The Finnish bird’s eye view on violence shows that a far greater share of violence is against men than against women, and that the more brutal the type of violence, the more likely it is against men. The same can certainly be said for all EU countries. Men also face as much domestic violence as women (at least in Finland).
The most efficient way of preventing violence is to oppose all forms of violence against everyone, instead of only opposing violence against women. The mere existence of international treaties and initiatives on violence against women shall not be considered as an obstacle to acknowledging violence against men. The goal shall be to create a violence-free culture, instead of perpetuating the current focus on gender-based violence.
EU shall take interest in factual data on violence against both men and women, instead of perpetuating its ideological stance on the issue. Research on the manifestation of violence and on services available to victims and perpetrators must be performed from gender-neutral starting points. In order to achieve balance in its strategies, EU must commit itself to investigating the prevalence of violence against men, including domestic violence, in all EU member states.
4. Equality before the Law
In EU countries, men and women are not equal before the Law. For instance, in Finland, the legislation discriminates against men; conscription only affects men. We find it awkward that EU wants to improve the situation of all women all around the world, and yet allows its own member states to enforce entirely different legal status onto its citizens depending on their gender. Gender Equality issues especially affecting men must be taken seriously, too.
5. Income Equality
A key point in EU’s Gender Equality Strategy is the Gender Pay Gap between men and women. The large differences between genders that are presented correspond to Eurostat’s traditional method for producing comparative data between EU member states. However, this method doesn’t comply with EU’s Equal Pay Directive for measuring the Gender Pay Gap.
EU shall better instruct its member states towards uniform methodology and criteria for measuring the Gender Pay Gap. The key point shall be to measure actual hours worked.
1. Tasa-arvon mittarit ja indikaattorit
Keskeinen ongelma EU:n tasa-arvotyössä ovat sen käyttämät mittarit ja indikaattorit tasa-arvolle. Sen sijaan, että EIGE:n mittarit ilmaisisivat, miten miehillä ja naisilla menee eri elämänalueilla, ne ilmaisevat ainoastaan sen, jos naisilla jonkin mitattavan asian suhteen on vajetta miehiin nähden. Vaikka miehillä menisi kuinka huonosti naisiin nähden joillakin mitatuilla elämänalueilla, ei tätä raportoida tasa-arvoon liittyvänä asiana, vaan todetaan tasa-arvon tällöin toteutuvat miesten ja naisten välillä. Tällaisen vinon informaation tuottamisen asetelmasta tulee päästä pois.
Tasa-arvoa ilmaiseviksi indikaattoreiksi on EU:n tasa-arvotyössä valittu tekijöitä, jotka kertovat hyvin vähän kaikkia miehiä ja naisia kussakin jäsenmaassa koskettavista asioista. Basic Indicator of Gender Inequality (https://bigi.genderequality.info/) sen sijaan on yksi yritys ratkaista tämä ongelma. Se pyrkii arvioimaan tasa-arvon toteutumista kaikkia koskettavalla tavalla. Sen mukaan kaikissa EU-maissa, Italiaa lukuunottamatta, naiset ovat miehiin nähden parempiosaisia. Tasa-arvon toteutumista tulisikin ennemmin arvioida kaikkia ihmisiä koskettavalla tavalla sen sijaan, että keskitytään hyvin pienen eliitin tietynhetkisiin sukupuolijakaumiin.
2. Työelämään osallistuminen
Tasa-arvostrategian mukaan naisten vähäisempi osallistuminen työelämään on sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta ongelma, mutta miesten huonompaa koulumenestystä ei tasa-arvo-ongelmaksi jostain syystä tunnusteta. Tasa-arvostrategiassa on kiinnitettävä erityisesti huomio poikien huonompaan koulumenestykseen ja nuorten miesten syrjäytymiseen EU-maissa. Sukupuolten väliset erot oppimistuloksissa ja koulumenetyksessä muodostavat vakavan ja kauaskantoisen tasa-arvo-ongelman. Esimerkiksi Suomessa joka kahdeksas peruskoulun päättävistä pojista ei osaa edes lukea ja kirjoittaa kunnolla. Pisa-tutkimuksissa suomalaisten poikien ja tyttöjen väliset erot ovat OECD-maiden suurimmat, ja tilanne on poikien kannalta vain mennyt vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Korkeakoulutuksessa miehet ovat selvästi aliedustettuja kaikissa EU-maissa.
Nuorten miesten osuus syrjäytyneistä on sitä vastoin huomattava ongelma EU-maissa: Suomessa jopa viidennes 20–25-vuotiaista ei opiskele tai käy töissä. Uskomme, että näiden poikien ja miesten oirehtimisten yhteisenä nimittäjänä on vain naiserityisiin tasa-arvomittareihin ja vain naisten aseman parantamiseen keskittyvä tasa-arvopolitiikka ja siksi koko tasa-arvotoimintaa pitäisi arvioida uudelleen todellisen tasa-arvon näkökulmasta.
3. Väkivalta
Suomalaisen väkivallan kokonaiskuva on, että miehiin kohdistuu paljon enemmän väkivaltaa kuin naisiin, ja mitä vakavammasta väkivallasta on kyse, sitä todennäköisemmin se on kohdistunut mieheen. Samansuuntainen on varmasti tilanne kaikissa EU-maissa. Myös parisuhteissa miehet kohtaavat väkivaltaa yhtä usein kuin naiset (ainakin Suomessa).
Tehokkainta väkivallan ehkäisytyö on, kun samanaikaisesti vastustetaan väkivaltaa kokonaisuutena sen sijaan, että keskityttäisiin vain naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kansainvälisten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ehkäisemään pyrkivien sopimusten ei tule antaa olla esteenä myös miehiin kohdistuvan väkivallan huomioimiselle. Pyrkimyksenä tulee olla luoda väkivallattomuuden kulttuuria kaikkinensa, ei jumittua EU:ssa tällä hetkellä omaksuttuun ”gender based violence” -näkökulmaan.
EU:n on syytä kiinnostua enemmän väkivallan todellisista luvuista miehiin ja naisiin kohdistuen sen sijaan, että toimitaan ideologialähtöisesti. Sekä tutkimuksia väkivallan ilmenemisestä, että palveluja väkivallan eri osapuolille on syytä tehdä tasa-arvoisista lähtökohdista käsin. Jotta nykyisiin painotuksiin nähden korjaaviin linjauksiin päästään, on EU:n tasa-arvostrategiassa sitouduttava selvittämään miehiin kohdistuvan väkivallan, mukaan lukien parisuhdeväkivallan, yleisyys EU:n jäsenmaissa.
4. Yhdenvertaisuus lain edessä
EU-maissa miehet ja naiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa lain edessä. Esimerkiksi Suomessa lainsäädäntö on miehiä sukupuolen perusteella syrjivää. Asevelvollisuus koskee Suomessa vain miehiä. On erikoista, että EU haluaa parantaa kaikkien maailman naisten olosuhteita, mutta sallii jäsenmaidensa asettaa kansalaisensa täysin eriarvoiseen asemaan sukupuolen perusteella. Myös mieserityisiin tasa-arvokysymyksiin tulee suhtautua vakavasti.
5. Palkkatasa-arvo
EU:n sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevassa strategiassa keskeinen asia ovat miesten ja naisten väliset ”palkkaerot”. Esitetyn suuntaiset isohkot erot sukupuolten välillä vastaavat Eurostatin perinteistä tapaa tuottaa keskenään vertailtavaa tilastodataa EU:n eri jäsenmaista. Tämä tapa tarkastella ei kuitenkaan täytä EU:n samapalkkaisisuusdirektiivin vaatimuksia palkkaerolaskelmille.
EU:n tulisikin ohjeistaa jäsenmaitaan kriteerit täyttävästä yhtenäisestä tavasta tehdä tasa-arvoinen palkkakartoitus. Keskeinen tekijä tässä on, että tosiasiassa tehdyt työtunnit tulisivat huomioiduksi.
