top of page

MTA:n kahden hengen delegaatio, MTA ry:n hallituksen sihteeri Jukka Lampinen ja MTA ry:n varapuheenjohtaja Pasi Vuokko, vierailivat tasa-arvovaltuutetun toimistolla 28.8.2017. Molemminpuolisen tutustumisen lisäksi tilaisuudessa keskusteltiin ajankohtaisista tasa-arvokysymyksistä laaja-alaisesti.

nimetön nimi

Tekstiiliyritys Finlayson on ilmoittanut järjestävänsä syyskuussa 2017 mainoskampanjan, jonka puitteissa yritys tarjoaa tuotteitaan ostaville naisille alennuksen. Naisasiakkaat, tai naisiksi oletetut asiakkaat, maksavat euron ostoksestaan kuukauden ajan vain 0,83 senttiä. Miesasiakkailleen, tai miehiksi oletetuille asiakkailleen, Finlayson ei tarjoa mitään alennusta, vaan laskuttaa heiltä tuotteistaan aivan normaalin hinnan. Finlayson on ilmoittanut, että kampanjan tavoitteena on herättää keskustelua palkkatasa-arvosta. Finlayson väittää, ettei samapalkkaisuus toteutuisi Suomessa. Finlayson on ilmoittanut lahjoittavansa kampanjan tuoton miehiä sukupuolen perusteella syrjivän ja varakkaan Naisasialiitto Unionin toiminnan tukemiseen.

Finlaysonin toiminta on miehiä sukupuolen perusteella syrjivää, ja siten rikoslaissa (11 luku 11§) kriminalisoitua syrjintää. Sitä voi myös pitää transfobisena, sillä Finlayson aikoo mitä ilmeisimmin tehdä oletuksia tai kyselyjä asiakkaidensa sukupuolesta heidän seisoessaan kaupan kassajonossa. Tällaista toimintaa ei missään nimessä voi pitää hyväksyttävänä 2010-luvulla. Miesten tasa-arvo ry tuomitsee jyrkästi Finlaysonin suunnitteleman sukupuolisyrjinnän ja vaatii Finlaysonia kohtelemaan kaikkia asiakkaitaan yhdenvertaisesti heidän sukupuolestaan riippumatta. Tasa-arvoa ei edistetä syrjintää lisäämällä, vaan siihen tiukasti puuttumalla. Finlaysonin tyyli uhkaa normalisoida sukupuolisyrjinnän, eikä se ole kenenkään etu.

Miesten tasa-arvo ry pitää samapalkkaisuutta erittäin suuressa arvossa. Tutkimustiedon valossa voidaan todeta, että se toteutuu Suomessa varsin hyvin. Samasta työstä saa saman palkan sukupuolesta riippumatta. Finlaysonin palkkatasa-arvoväitteet perustuvat tilastokikkailulle ja tarkoitushakuisille, mutta harhaanjohtaville vertailuille. Disinformaation levittäminen ja vastakkainasettelun lietsominen ei edistä asiallista keskustelua tasa-arvosta. Mielenkiintoista olisi tietää, kunnioittaako Finlayson alihankkijoineen samapalkkaisuuden periaatetta.

Tasa-arvoa kannattavien ihmisten on syytä protestoida Finlaysonin toimintaa vastaan. Syrjinnästä kannattaa aina tehdä rikosilmoitus. Yhtiön tuotteita voi myös boikotoida. Finlaysonille, ja muille yrityksille, on tehtävä selväksi, että lain ja tasa-arvon vastaista toimintaa ei kerta kaikkiaan hyväksytä edes markkinointitempuissa.

Viranomaisten on nyt tehtävä selväksi, etteivät yritysjohtajat ja suuryritykset ole Suomessa lain yläpuolella. Syrjintää harjoittavien yritysten saamat tuet on myös otettava kriittiseen tarkasteluun.

nimetön nimi

Suomen epätasa-arvoinen, vain miehiä pakottava ja syrjivä ”yleinen” asevelvollisuus on saanut viime aikoina runsaasti arvostelua osakseen. Kansanedustaja Ilkka Kanerva ehdotti naisille pakollista kansalaisvelvollisuuskoulutusta, kun taas kokoomusnuoret tekisivät asevelvollisuudesta täysin sukupuolineutraalin. Keskustanuoret ovat esittäneet siirtymistä sukupuolineutraaliin kansalaispalvelukseen, josta myös eri puolueilla on positiivishenkisiä linjauksia.

Miesten tasa-arvo ry tervehtii ilolla asiasta noussutta keskustelua ja muistuttaa, että kansalaisvelvollisuuden ulottaminen koskemaan kaikkia on askel oikeaan suuntaan, mutta perustuslain vaatiman sukupuolten yhdenvertaisen kohtelun aikaansaamiseksi vaaditaan täysin samat oikeudet ja velvollisuudet kummallekin sukupuolelle.

Suomessa lainsäädäntö (Asevelvollisuuslaki 2§ ja Siviilipalveluslaki 1 § sekä 74§, 1 mom) velvoittaa miehet, mutta ei naisia, palvelemaan valtiota ilman korvausta puolustusvoimissa 165, 255 tai 347 vuorokauden ajan. Vakaumuksensa perusteella mies voidaan määrätä siviilipalvelukseen tietyille naisvaltaisille aloille 347 vuorokauden pituiseksi ajaksi. Jos mies kieltäytyy palvelusta kokonaan, hänet on määrättävä vankeuteen. Naisille ei Suomessa ole säädetty mitään vastaavaa ilman korvausta tehtävää valtionpalvelusta.

Katsomme, että yllä mainittu Suomen lainsäädäntö ja käytäntö ovat ristiriidassa sekä Suomen perustuslain 6 §:n (Yhdenvertaisuus) että EU:n Perusoikeuskirjan III-luvun Tasa-arvo 20 artiklan (Yhdenvertaisuus lain edessä) ja 21 artiklan (Syrjintäkielto) kanssa.

Lisäksi huomautamme, että useissa Euroopan Unionin jäsenmaissa käytössä olevassa ammattiarmeijassa jäsenmaan tulee kohdella työntekijöitä tasapuolisesti sukupuolesta riippumatta. Mielestämme ei ole oikein, että jäsenmaa valitsemalla asevelvollisuusarmeijan voi asettaa eri sukupuolet eriarvoiseen asemaan ja jättää noudattamatta yksikäsitteiset periaatteet sukupuolten tasa-arvosta pakottamalla toisen sukupuolen korvauksetta ja eläkekertymättä palvelemaan valtiota. Tämä on täysin verrattavissa orjatyöhön.

Miesten tasa-arvo ry toteaa myös, että mainittu Suomen sukupuolittunut lainsäädäntö vahvistaa sukupuolirooleja ja vaikeuttaa miesten opintoja sekä työntekoa. Se myös integroi miehet naisia kiinteämmäksi osaksi yhteiskuntaa sekä jättää naiset puolustusvoimien tarjoaman itsenäistämis-, sosiaalistamis- ja johtajakoulutuksen ulkopuolelle ja näin ollen antaa nuorille naisille miehiä heikommat valmiudet kohdata työelämä tai ottaa vastaan johtotehtäviä. On oireellista toisen sukupuolen suosimista yrittää korjata tätä asiantilaa esimerkiksi sukupuolikiintiöillä, niin kuin on esitetty, vaikka juurisyyt ovat jo aiemmin tapahtuneessa miesten syrjinnässä.

Julkilausumat

1/12
bottom of page