Tuoreen tutkimustiedon mukaan poikien taitotaso matemaattisissa ja muissa luonnontieteellisissä aineissa on suorastaan romahtanut suomalaisissa kouluissa. Sukupuolineutraaliutta /sensitiivisyyttä korostavat metodit, joiden nimeen etenkin Opetushallitus on viime vuosina vannonut, eivät näytä edistävän koulutuksen tasa-arvoisuutta, vaan päinvastoin ovat heikentäneet poikien oppimistuloksia ja koulumenestystä entisestään. Suomen kaltaisella pienellä maalla ei ole varaa haaskata poikien osaamista ja potentiaalia tällä tavoin. Koulutusjärjestelmän on edistettävä sukupuolten välistä tasa-arvoa, ja taattava kaikille koululaisille riittävä taitotaso, jotta he voivat pärjätä työmarkkinoiden jatkuvasti kovenevassa kilpailussa.
Uudelleenarvioinnin sijasta Opetushallitus puskee härkäpäisesti epäonnistunutta koulutuskokeiluaan eteenpäin. Vastuu koulutuksen katastrofaalisesta tasa-arvotilanteesta sysätään täysin kotien ja etenkin alaikäisten pikkupoikien niskaan. Kuten koulutuksen kokeneet ammattilaiset ovat käytännössä saattaneet havaita, niin vaatimustason laskeminen entisestään ei ainakaan paranna tuloksia, eikä liioin lisää opiskelumotivaatiota. Koulutuksen perustehtävä on sen monilukuisilta ”kehittäjiltä” unohtunut mitä ilmeisimmin kokonaan. Se ei ole itsensä toteuttaminen, viihtyminen tai hauskanpito, vaan elämässä tarvittavien, suorastaan välttämättömien, perustaitojen oppiminen. Mitä hyötyä on vuosia kestävästä ja valtavia rahasummia maksavasta koulutusputkesta, jos sen päättävät nuoret (miehet) eivät osaa edes lukea tai kirjoittaa kunnolla? Mitkä ovat tällaisten nuorten mahdollisuudet pärjätä globaalitalouden työelämässä tai informaatioyhteiskunnan elämässä ylipäätään?
Muutosvastarinta on vaikea ymmärtää, sillä poikien koulumenestystä ja koulutuksen tasa-arvoisuutta voitaisiin edistää varsin helposti, jos vain niin haluttaisiin. Tuoreen tutkimustiedon mukaan esimerkiksi säännöllisillä, ulkoilua ja liikuntaa sisältävillä, välitunneilla voitaisiin parantaa poikien koulumenestystä. Käytännössä viime vuosina koulujen välitunteja on vain harvennuttu, ja niitä vietetään pitkälti sisätiloissa istuskellen ja elektronisia laitteita näppäillen. Poikien kannustus ja kehuminen auttaisi myös, sillä tutkitusti poikia kehutaan selvästi vähemmän kuin tyttöjä jo varhaiskasvatuksessa, mikä näkyy myöhemmin motivaatiossa ja tuloksissa. Konkreettisia keinoja siis on tarjolla, mutta jostain syystä opetusalan viranomaisen asenne poikaystävällisemmän ja tasa-arvoisemman koulun luomista kohtaan on erittäin nihkeä.
Opetusalan viranomaisten viikon kruunaa uutinen, jonka mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö aikoo käyttää verovaroja jakaakseen ensi keväänä jokaiselle peruskoulun yhdeksäsluokkalaiselle ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä” – pamfletin, joka on puhtaasti feminististä poliittista propagandaa. Poikien koulumenestyksen parantamiseen ei siis löydy resursseja, eikä edes tahtoa, mutta tällaiseen yhden ideologian pakkosyöttämiseen lapsille niitä löytyy. Opetushallitus on perustellut tämän propagandateoksen jakamista mm. sillä, että se lisäisi monimuotoista keskustelua tasa-arvosta, mutta miten keskustelua edistää ylhäältäpäin annetun ”yhden ja oikean” mielipiteen tyrkyttäminen pakolla. Missä on kriittisyys, miesnäkökulman huomioiminen ja eriävät mielipiteet? Ei koulutuksen käyttöön myönnetyin verovaroin jaeta muutakaan poliittista tai ideologista materiaalia koululaisille.
Jos tälle linjalle lähdetään, on opetus- ja kulttuuriministeriön tasa-arvon ja tasapuolisuuden nimissä tuettava ja levitettävä Miesten tasa-arvo ry:n tulevaa pamflettia koulutuksen tasa-arvo-ongelmista vastaavassa laajuudessa. Se on välttämätöntä monimuotoisen tasa-arvokeskustelun herättämiseksi, poikia syrjivän koululaitoksen tasa-arvo-ongelmien korjaamiseksi ja Suomen kansantalouden tulevaisuuden turvaamiseksi.
Miesten tasa-arvo ry:n ja Gender Egalitarian Finland ry:n yhteinen esitys Kansainvälisen miestenpäivän lisäämisestä kalenteriin
ESITYS
Miesten tasa-arvo ry ja Gender Egalitarian Finland ry esittävät, että Helsingin yliopiston almanakkatoimisto lisäisi Kansainvälisen miestenpäivän (19.11.) kalenterin merkkipäiväksi.
PERUSTELUT
Kansainvälistä miestenpäivää vietetään vuosittain 19. päivä marraskuuta.
Kansainvälistä miestenpäivää vietetään sukupuolten välisen tasa-arvon ja miesten sekä poikien oikeuksien edistämiseksi. Päivän viettämisellä pyritään lisäämään tietoisuutta miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista ja heihin kohdistuvasta syrjinnästä. Päivän tarkoituksen on edistää positiivista mieskuvaa ja huomioida miesten ansioita. Kansainvälistä miestenpäivää on vietetty ainakin 70:ssä eri maassa jo vuosia. Päivän viettoa on suunniteltu jo 1960-luvulla, mutta nykyiselle paikalleen päivä on vakiintunut vasta vähitellen. Päivän vietto on saanut alkunsa kansalaisjärjestöjen aloitteesta, mutta Trinidad ja Tobago oli ensimmäinen maa, jossa päivä on noteerattu kunnolla vuodesta 1999 lähtien, ja siitä lähtien päivän vietto on levinnyt ja vakiintunut. UNESCO:n taholta on osoitettu tukea kansainvälisen miestenpäivän viettämiselle. EU-maista Romania on toistaiseksi vienyt kansainvälisen miestenpäivän viettämisen pisimmälle säätämällä asiasta lain.
Kansainvälisen miestenpäivän lisääminen suomalaiseen kalenteriin on perusteltua tasa-arvosyistä. Kansainvälinen naistenpäivä on merkitty kalenteriin, joten sukupuolten tasa-arvon edistämisen ja tasapuolisuuden sekä oikeudenmukaisuuden hengessä olisi myös miehet ja pojat syytä huomioida omalla merkkipäivällään Isänpäivä tai tasa-arvon päivä eivät sitä korvaa. Suomessakin miesten ja poikien oikeudet sekä tasa-arvo-ongelmat ovat jääneet, miesasialiikkeen jatkuvasta ja ansiokkaasta työstä huolimatta, hyvin vähäiselle huomiolle. Kansainvälisen miestenpäivän lisääminen suomalaiseen kalenteriin virallisena merkkipäivänä edistäisi omalta osaltaan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja tekisi oikeutetuksi nostaa esiin miesten ja poikien asioita nykyistä vahvemmin.
Kansainvälisen miestenpäivän vietto sopii suomalaisittain mainiosti marraskuulle, sillä Suomessa jo vuosia vietetty Miessakit ry:n johdolla marraskuussa miesten viikkoa ja Tampereella miespäiviä. Kansainvälisesti marraskuussa miesasia on esillä esimerkiksi eturauhassyövän vastaiseen työhön varoja keräävän ja syöpätietoisuutta edistävän Movember-kampanjan kautta. Isossa-Britanniassa on puolestaan Kansainvälisenä miestenpäivänä keskitytty mm. ainakin kehittyneiden maiden ongelmaksi nousseisiin miesten itsemurhiin (n. 80 % itsemurhista tekevät miehet). Kansainvälisen miestenpäivän nimeäminen viralliseksi merkkipäiväksi myös Suomessa täydentäisi tätä kokonaisuutta hyvällä tavalla ja olisi Suomi 100 -juhlavuoden teeman, ”Yhdessä”, hengen mukaisesti tuomassa maahamme yhdenvertaisuutta merkkipäivien viettoon.
Suomen lainsäädännön mukaan isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä, mutta äitienpäivä on. Isänpäivän muuttamiseksi viralliseksi liputuspäiväksi on nyt käynnistetty kansalaisaloite: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2191. Miesten tasa-arvo ry tukee aloitetta ja sen tavoitetta.
MTA ry on vaatinut isänpäivän muuttamista viralliseksi liputuspäiväksi jo vuosia. Sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisen vanhemmuuden edistäminen edellyttää sitä, että isyyttä ja isiä kunnioitetaan siinä missä äitiyttä ja äitejäkin. Vähempään ei pidä, eikä voida, tyytyä.
Nykytilanteen on yritetty puolustella lähinnä perinteisiin vedoten. Tällainen perustelu ei ole vakuuttava, sillä kuten kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan: ”Nykyinen asiantila, jossa vain toisen sukupuolen vanhemmuutta, äitiyttä, arvostetaan virallisella liputuspäivällä, on seurausta perinteestä. Yksin perinne ei kuitenkaan tee oikeutetuksi mitään asiantilaa, varsinkaan siihen liittyessä muita oikeudellisia arvoja kuten tasa-arvoisuus. Perinne ei ole oikeusperuste, tasa-arvoisuus on oikeusperuste, ja näiden kahden kohdatessa ensimmäisen tulee väistyä jälkimmäisen tieltä. Historiassa on esimerkkejä tällaisesta.”
Tasa-arvon on toteuduttava myös ansioituneiden isien ja äitien valtiollisessa palkitsemisessa. Nykyinen käytäntö on isiä ja miehiä syrjivä, sillä ansioituneita isiä ei Suomessa palkita samassa laajuudessa ja samalla tasolla kuin äitienpäivänä palkitaan ansioituneita äitejä. Syrjivällä palkitsemisella valtiovalta, maan ylintä johtoa myöten, ylläpitää vanhentuneita, kahlitsevia sukupuolirooleja ja käsitystä äidin kasvatusvastuun ensisijaisuudesta. Isien todellinen merkitys kasvattajina jää vaille ansaitsemaansa tunnustusta.
