Vieraannuttamista vastustavat Pauli Kiurun (kok) ja Juho Eerolan (ps) lakialoitteet ovat tuoreiden tietojen mukaan joutuneet kovaan vastatuuleen Eduskunnassa.[1] Tämä on erittäin valitettavaa, mutta ikävän yllätyksetöntä.
Kenkä puristaa tutusta paikasta: vieraannuttamisen uhreiksi joutuvat ovat valtaosin isiä ja vieraannuttamiseen syyllistyvät enimmäkseen äidit. Niinpä vieraannuttamiseen puuttuminen parantaisi miesten asemaa, mutta rajoittaisi naisten vallankäyttöä erotilanteissa. Suomalaisille viranomaisille tasa-arvon edistäminen tällä tavoin on täysin vieras ajatus, sillä se poikkeaa tyystin perinteisestä ja vakiintuneesta tasa-arvopoliittisesta linjasta.
Perinteinen linjahan on ollut se, että naisten ”oikeudet” ja äidin tahto on mennyt perheeseen liittyvissä asioissa kaiken muun edelle ja ohitse. Lapsen oikeudet ovat tulleet kaukana perässä, mikäli niitä on muistettu huomioida lainkaan. Toistuvasti on nimittäin sorruttu kuvittelemaan, että lapsen etu olisi täysin yhteneväinen äidin edun kanssa, mikä on iso virhe. Miesten oikeudesta isyyteen ei sitten ole pahemmin edes puhuttu, vaan päähuomio on ollut isien velvollisuuksissa ja pyrkimyksissä niiden lisäämiseksi entisestään.
Luonnollisesti viranomaiset pyrkivät verhoamaan tasa-arvon ja lapsen oikeuksien vastaiset näkemyksensä poliittisesti korrektimpien selitysten taa, mutta kovin vakuuttavasti siinä ei ole onnistuttu. Ainuttakaan rationaalista perustetta sille, miksi vieraannuttamiseen ei pitäisi viranomaisten toimesta puuttua, ei tunnu löytyvän. Lapsiasiainvaltuutettu Maria-Kaisa Aulan pitäisi esimerkiksi tietää, että vieraannuttamiseen syyllistyvä vanhempi käyttää lasta vallankäyttönsä välineenä. Ongelma ei korjaannu neuvottelemalla, vaan tekemällä vieraannuttajan toimista loppu. Tasa-arvoviranomaisten vaikeneminen vieraannuttamisongelman edessä on hyvin kuvaavaa.
Suomalaisen demokratian tilasta kertoo hyvin karua kieltä se, ettei edes kansanedustajien enemmistön tahto näytä riittävän kalkkeutuneen, naiskeskeisen ja misandrisen ajattelutavan murtamiseen ja maan lainsäädännön uudistamiseen lapsen oikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavaan suuntaan. Jos tämä on todella tilanne, ei päättäjien kannata liiemmin surkutella äänestysprosenttien alhaisuutta. Miksi äänestää, kun kansan tahdolla ei ole lopulta mitään väliä?
[1] http://www.hs.fi/kotimaa/Avioerolapsen+tapaamisoikeus+j%C3%A4m%C3%A4hti+eduskuntaan/a1367721943452
Puolustusministeri Carl Haglundin mielestä on ongelmallista asevelvollisten yleisen palvelusmotivaation kannalta, jos armeijassa annetaan joillekin erityisryhmille liikaa erivapauksia sääntöjen suhteen.[1] Erityisesti esille ovat julkisuudessa nousseet hiustenleikkaamista ja parranajamista koskevat puolustusvoimien säännöt. Miesten tasa-arvo ry kummastelee ministeri Haglundin näkemystä, sillä armeijassa on jo vuosia ollut erityisryhmä, joka on saanut sukupuolensa perusteella erivapauden kyseisistä säännöistä: vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat naiset. Kuinka ministeri arvioi tämän ja lukuisten muiden sukupuoleen perustuvien etuoikeuksien, joista naiset ovat armeijassa päässeet nauttimaan, vaikuttavan joukkojen motivaatioon?
Tietenkin parturointisäännöt yms. ovat vain pieni juttu sen rinnalla, että lain mukaan asevelvollisuus koskee Suomessa ainoastaan suurimman sukupuolivähemmistön edustajia, eli miehiä. Kaikki naiset ovat saaneet tästä velvollisuudesta vapautuksen sukupuolensa perusteella. Tämä ei ole pelkkä motivaatio-ongelma, vaan aiheuttaa sen, ettei suomalaisella tasa-arvopolitiikalla ole uskottavuutta. Sukupuolten välisestä tasa-arvosta ei voida edes haaveilla, niin kauan kun meillä lainsäädäntö asettaa miehet ja naiset eriarvoiseen asemaan sukupuolen perusteella. Miesten tasa-arvo ry ihmettelee, kuinka kauan päättäjät ja valtamedia oikein jaksavat esittää, että asevelvollisuusjärjestelmämme tasa-arvo-ongelmissa olisi kyse vain Jehovan todistajien vapautuksesta asevelvollisuudesta. Ilahduttavaa on, että asevelvollisuusfarssin naurettavuuteen on jossain määrin havahduttu poliittisen kentän kaikilla suunnilla ja kansalaisten keskuudessa[2], mutta siitä on vielä pitkä matka muutokseen.
Miesten tasa-arvo ry katsoo, että nyt on korkea aika järjestää Suomen maanpuolustus kokonaan uusiksi, uskottavalla ja tasa-arvoa edistävällä tavalla. Sen sijaan että armeijaan kaavailtaisiin uusia erivapauksiin oikeutettuja ryhmiä, on palattava todellisen tasa-arvon tielle: kaikkia on kohdeltava tasa-arvoisesti, kaikkien on oltava samalla viivalla ja kaikilla on oltava samat oikeudet, velvollisuudet sekä mahdollisuudet. Joko armeijan hiustenleikkuusäännöt koskevat kaikkia, tai niistä luovutaan kaikkien kohdalla. Joko meillä on kaikkia koskeva, aidosti yleinen asevelvollisuus, tai sitten meillä ei ole asevelvollisuutta lainkaan. Mitkään välimallit eivät ole sovitettavissa yhteen tasa-arvon kanssa.
Todellinen tasa-arvo on välttämättömyys oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi. Kun oikeudenmukaisuus toteutuu, on motivaatiokin varmasti kohdallaan. Tämä on uskottavan maanpuolustuksen ja maanpuolustustahdon kannalta kullanarvoinen asia.
Miesten tasa-arvo ry on jo vuosien ajan esittänyt, että miesten asemasta ja tasa-arvo-ongelmista tarvittaisiin kipeästi lisää tieteellistä tutkimustietoa. Tämä on erittäin tärkeää, sillä tasa-arvopoliittisen päätöksenteon täytyy perustua tutkituille tosiasioille, eikä ideologisille uskomuksille. Miehiä koskevan tutkimustiedon rajallisuus heijastuu negatiivisella tavalla tasa-arvopolitiikan linjauksiin ja tasa-arvokeskustelun painotuksiin.
Tästä johtuen Miesten tasa-arvo ry on tyytyväinen siihen, että myös Tasa-arvoasian neuvottelukunnassa (TANE) on vihdoin havahduttu siihen, että miehiä koskevaa tutkimustietoa tarvitaan lisää. Miesten tasa-arvo ry:n työ alkaa selvästi kantaa hedelmää.
TANE kuitenkin esittää, että miestutkimuksen lisäämiseksi olisi turvattava sukupuolentutkimuksen rahoitus ja asema Turussa sekä Jyväskylässä. Miesten tasa-arvo ry on toista mieltä.
Sukupuolentutkimus, joka tunnettiin aiemmin nimellä naistutkimus, ei ole onnistunut pureutumaan miesten tasa-arvo-ongelmiin, eikä etenkään tasa-arvoeliitin vallankäyttöön, jossa miesten ongelmia ei suostuta tunnustamaan tasa-arvo-ongelmiksi. Sukupuolentutkimuksen keskeisenä ongelmana on sen liian tiivis side feministiseen aatteeseen. Kyseinen ideologia dominoi sukupuolentutkimusta tutkimussuunnitelmista tulkintoihin. Tasa-arvopolitiikan tukijalaksi tarvitaan monipuolisempaa ja moniarvoisempaa tutkimusta.
Miesten tasa-arvo ry esittääkin, miespoliittisen ohjelmansa mukaisesti, että seuraavalla hallituskaudella varattaisiin vuosittain 50 000 euroa siihen, että 20 graduntekijälle, joiden tutkimusaiheet käsittelevät miesten tasa-arvo-ongelmia, maksetaan kullekin 2 500 euron apuraha. Apurahoja voisi hakea lähtökohtaisesti minkä tieteen alan opiskelija hyvänsä. Näin monitieteinen miesasiaosaaminen pääsisi kehittymään vapaasti ja moniarvoisesti.
