Miesten tasa-arvo ry vaatii yhdessä Vihreän miesliike ry:n, Sexpo-säätiön, Profeministimiehet ry:n, Vasemmistoliiton miespoliittisen työryhmän ja Suomen Humanistiliiton kanssa lapsille ei-lääketieteellisin perustein tehtävien ympärileikkausten kieltämistä erillisella lailla.
Yleistä
Hallituksen tasa-arvo-ohjelman keskeisin ongelma on se, että sen on todellisuudessa yksipuolinen naisasiaohjelma, ja vasta toissijaisesti, jos sittenkään tasa-arvo-ohjelma. Miesten tasa-arvo-ongelmat ja oikeudet on perinteiseen tapaan jätetty vaille huomiota. Jos hallituksen tavoitteena on oikeasti edistää sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista Suomessa, on sen laadittava sellainen ohjelma, joka huomioi miesten aseman ihan siinä missä naistenkin. Tasa-arvon eteen tehtävän työn on tarjottava jotain molemmille sukupuolille. Tavoitteeksi on asetettava sellainen yhteiskunta, jossa kaikilla on yhtäläiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta. Nykyinen ohjelma ei edistä tämän tavoitteen saavuttamista, vaan päinvastoin vaarantaa sen.
Ohjelmasta löytyy toki joitain kohtia, jotka voivat aikanaan, oikeaan suuntaan kehittyessään, lisätä tasa- arvoa, mutta tämä ohjelma ei sitä itsessään tee. Positiivisena voi pitää sitä, että ohjelmassa listataan tavoitteeksi tasa-arvon edistäminen mm. terveydenhuollossa ja koulutuksessa, mutta koska ohjelmasta ei selviä, mitä konkreettisesti ollaan valmiita tekemään, jää ohjelman todellinen anti kovin köykäiseksi. Huomiota herättää se, että naisten asioihin otetaan ohjelmassa useampaan otteeseen hyvinkin konkreettisesti kantaa, miesten ongelmiin ei missään vaiheessa. Ero painotuksessa kertoo karua kieltä prioriteeteista. Koska miesasia on ollut suomalaisessa tasa-arvotyössä niin pitkään laiminlyöty puolisko, edellyttäisi tilanteen korjaaminen hyvin suorasanaista ja täsmällistä puuttumista miesten tasa-arvo- ongelmiin.
Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen
Valtavirtaistaminen on taikasana, jota hallitus tarjoaa lääkkeeksi kaikkiin tasa-arvo-ongelmiin. Valtavirtaistaminen kuulostaa hienolta ja synnyttää illuusion suuresta toimeliaisuudesta sekä mielenkiinnosta tasa-arvoa kohtaan, vaikka sen käytännön sisältö ja merkitys on jätetty täysin avoimeksi. Se, että sukupuolinäkökulma otettaisiin huomioon vaikkapa uusia lakeja laadittaessa on erittäin tarpeellista ja tervetullutta, mutta vasta käytännön toteutus ratkaisee sen, edistetäänkö näin todella tasa-arvoa vai onko kyse vain muodon vuoksi tehtävästä rituaalista, joka ei edistä tasa-arvoa lainkaan. Kokemukset sukupuolivaikutusten arvioinnista eivät ole lupaavia, sillä valtionhallinnosta puuttuu käytännössä täysin miesnäkökulmainen tasa-arvo-osaaminen, eikä laadukasta tieteellistä miestutkimustakaan ole hyödynnetty tässä prosessissa riittävässä määrin. Esimerkiksi oikeusministeriön viimesyksyisessä isyyslain uudistamista koskevassa arviomuistiossa nykylainsäädännöstä aiheutuvat tasa-arvo-ongelmat jäivät täysin vaille ansaitsemaansa huomiota.
Olemassa oleviin tasa-arvo-ongelmiin valtavirtaistaminen ei vielä itsessään tuo mitään ratkaisua. Suurin osa miesten tasa-arvo-ongelmista kuuluu tähän kategoriaan. Sosiaali- ja terveysministeriön ratkaisu valtavirtaistaa sukupuolinäkökulma köyhyyttä, syrjäytymistä ja terveysongelmia vähentävässä toimintaohjelmassaan voisi olla askel oikeaan suuntaan, jos se tarkoittaisi erityisesti miehille kohdistettujen terveys- ja sosiaalipalveluiden räätälöimistä ja laajentamista tarvetta vastaavalle tasolle, mutta silloinkin tulokset jäävät riippumaan käytettävissä olevien resurssien määrästä. Koska miesten ongelmat ovat juurtuneet niin syvälle vuosikymmenten laiminlyöntien ja vähättelyn seurauksena, ei niitä ratkaista vain sillä, että terveydenhuollon tasa-arvoisuuteen kiinnitetään yleisellä tasalla huomiota, vaan nyt tarvitaan mieserityisiä toimia. Koska ohjelma ei kuitenkaan sellaisia mainitse, on erittäin todennäköistä, ettei mitään todellista parannusta ole luvassa. Niin kauan kuin miehille ei ole aktiivisesti tarjolla vastaavanlaajuista ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa kuin mitä naisille on ollut jo vuosien ajan, ei tasa-arvo terveydessä toteudu. Sama pätee niin sosiaalipalveluiden kuin koulutuksenkin suhteen.
Valtavirtaistaminen ei tunnu kovin uskottavalta, kun sitä ei ole vaivauduttu suorittamaan edes tämän tasa- arvo-ohjelman kohdalla. Miksi tämän tasa-arvo-ohjelman teemoja ei ole lainkaan arvioitu miesnäkökulmasta? Esimerkiksi tässä ohjelmassa luvataan toteuttaa naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen poikkihallinnollinen ohjelma. Mitään mainintaa miehiin kohdistuvan väkivallan vähentämisestä, saati sen vähentämiseen tähtäävästä poikkihallinnollisesta ohjelmasta ei löydy koko ohjelmasta. Tämä on selvää sukupuolisyrjintää ja konkreettinen osoitus siitä, että valtavirtaistamisesta puhuminen on käytännössä tyhjää puhetta.
Tasa-arvolainsäädäntö
Tasa-arvolaki on perusteellisen uudistuksen tarpeessa. Lain yksiselitteiseksi tavoitteeksi on kirjattava sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen. Laista on poistettava sinne kirjattu asevelvollisuutta koskeva poikkeus ja lain soveltamisalaa on laajennettava niin, että vaikkapa huoltajuuskiistoissa tapahtuvaan sukupuolisyrjintään voidaan puuttua sen kautta. Jos tasa-arvoa loukkaavaa mainontaa aiotaan säädellä, on huomioitava yhtäältä sananvapaus ja toisaalta mediassa mainonnan ulkopuolella usein esiintyvät, miesvihamieliset ja seksistiset asenteet.
Keskeistä on myös se, että miesedustusta ja miesasiaosaamista vahvistetaan julkisessa hallinnossa selvästi. Etenkin tasa-arvoasioista päättävissä elimissä on otettava periaatteeksi se, että niihin rekrytoidaan yhtä paljon miehiä ja naisia. Miestutkimusta on samalla vahvistettava tuntuvasti ja miesjärjestöille on taattava tasa-arvoiset toimintaedellytykset.
Miesten tasa-arvo-ongelmista on teetettävä uusi, kattava ja puolueeton selvitys, jonka valmistelussa on hyödynnettävä miesjärjestöjen asiantuntemusta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä miehiä syrjinnän lainsäädännön ja viranomaistoiminnan korjaamiseen ja kitkemiseen. Jos tasa-arvo ei toteudu edes maan laeissa, eikä viranomaisten toiminnassa, ei ole toivoa sen toteutumisesta muuallakaan.
Tasa-arvon edistäminen työelämässä
Olennaista on pitää kiinni samapalkkaisuuden periaatteesta. Palkkavertailuja tehtäessä on käytettävä tasa- arvotilastoja, joissa huomioidaan myös todellisuudessa tehty työaika. Hallituksen ohjelman teksti tukeutuu tilastoon, jossa vertaillaan miesten ja naisten keskimääräisiä ansioita, eikä kyseinen tilasto ole edes Tilastokeskuksen mukaan tasa-arvotilasto. On huomioitava myös kaikki muut ansioihin vaikuttavat muuttujat. Peruspalkan tulee samaa työtä tekevillä olla sovitulla tavalla sama, mutta on hyväksyttävä se, että esimerkiksi tuottavuus, työn laatu, urakehitys ja tehdyt työtunnit voivat myös näkyä ansioissa. Töiden samanarvoisuutta ja vaativuutta on arvioitava tavalla, joka on läpinäkyvä, avoin ja puolueeton. Havaittuun palkkasyrjintään on puututtava tarmolla. on muistettava, että markkinataloudessa työnantajat ja työntekijät käyvät kilpailua työpaikoista ja työntekijöistä, palkkaus on yksi tekijä tässä kilpailussa, eikä toimivaan talouteen kuulu kilpailua liiallisesti rajoittava yhteiskunnallinen valvonta. Palkkauksen oikeudenmukaisuudesta voidaan toki aina keskustella, mutta sukupuolten väliseen vertailuun jumittuminen uhkaa luoda tilanteen, jossa matalapalkkaiset miesvaltaiset alat jäävät täysin paitsioon.
Ohjelmassa nostetaan ongelmaksi työmarkkinoiden jakaantuminen vahvasti miesten ja naisten aloihin. On totta, että olisi kaikille eduksi, jos miesvaltaisille aloille saadaan naisnäkökulmaa ja päinvastoin, mutta kokonaan toinen asia on, missä määrin yhteiskunnan pitäisi ohjata tai jopa määrätä ihmisten alavalintoja. Kaiken tulee lähteä yksilöstä itsestään, hänen kiinnostuksestaan, hänen motivaatiostaan ja hänen osaamisestaan. Se, että jokin ala on mies- tai naisvaltainen ei ole vielä itsessään mikään tasa-arvo-ongelma, kunhan esimerkiksi naisvaltaisella sosiaalialalla panostetaan koulutuksessa siihen, että alan työntekijät tulevat toimeen myös miesasiakkaiden kanssa. On tuettava ihmisten omia ratkaisuja silloinkin kun ne ovat ns. perinteisiä. Vain siten voidaan varmistaa, että ihmiset ovat tyytyväisiä työssään. Jokainen ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija, joten hallituksen ohjelman keskusjohtoinen henki haiskahtaa pahasti ylimielisyydelle kansalaisten omaa harkintakykyä kohtaan. Tällaisen hengen soisi jo olevan menneen talven lumia.
Erityisen outoa on se, että ohjelmassa korostetaan sitä, kuinka miehiä pitäisi kannustaa lisää naisvaltaisille aloille. Miksi naisia ei sitten yhtä lailla kannusteta miesvaltaisille aloille, kuten rakennuksille tai metsätöihin? Parempi tietysti olisi vain madaltaa sitä kynnystä, johon miehet saattavat törmätä naisvaltaisille aloille hakeutuessaan ja naiset miesvaltaisille aloille lähtiessään. Kannustusta pitäisi antaa kuitenkin kaikille, alavalinnasta riippumatta. Toisaalta miehet ovat julkisen sektorin työsuhteissa selvänä vähemmistönä, mikä on näkynyt taloudellisesti vaikeina aikoina mm. siinä, että miesten työttömyys on ollut selvästi yleisempää kuin naisten. Olisikin syytä selvittää, onko julkisen sektorin rekrytoinneissa pyritty riittävässä määrin houkuttelemaan ja huomioimaan mieshakijoita, vai pitäisikö tässä suhteessa asettaa tasa-arvosuunnitelmissa uusia, tiukempia tavoitteita.
Työelämän tasa-arvoisuuden lisäämiseksi on olennaista, että vanhemmuuden ja työssäkäynnin yhdistämisestä tehdään mahdollisimman helppoa niin naisille kuin miehillekin. Vanhempainvapaata on jaettava tasaisemmin siten, että isille tulee oma korvamerkitty osansa ja äidille omansa. Loppuosa vanhempainvapaasta pitäisi jättää perheen sisäisen harkinnan perusteella käytettäväksi. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi ohjelmassa mainitulla 6+6+6-mailla tai jollain vastaavalla järjestelyllä. Perheen perustamisesta aiheutuvien kustannusten jakaminen on järjestettävä tavalla, joka edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta joka ei käy työantajille kohtuuttoman raskaaksi. Tässä asiassa tarvitaan epäilemättä lisää selvittelyä, johon miesjärjestöt ovat valmiita ottamaan osaa rakentavassa hengessä.
Olennaista on varmistaa se, että vanhemmuuden tasa-arvoisuus toteutuu niin erotilanteissa kuin perhettä perustettaessakin. Nykyisin huomio on vain miesten velvollisuuksissa ja naisten oikeuksissa, ei koskaan päinvastoin. Isyyslain uudistamisessa on vahvistettava merkittävästi miesten ja isien oikeuksia ja erotilanteessa on aina turvattava niin lapsen oikeus vanhempiinsa kuin vanhempien oikeus lapseensa. Viime aikojen perhesurmat ovat traagisella tavalla todistaneet, että miehet eivät usko saavansa oikeutta tässä maassa. On kaikkien etu, että isiin kohdistuva syrjintä tuomitaan ja että sitä pyritään aktiivisesti kitkemään. Niin kauan kun viranomaiset kohtelevat lapsia äidin ”omaisuutena” ei tasa-arvoisesta vanhemmuudesta voi olla puhettakaan.
Mitä tulee naisten urakehityksen edistämiseen, niin hallituksen ohjelman sisältämät toimenpide- ehdotukset uhkaavat vakavasti tasa-arvon toteutumista. Ensisijaista on huolehtia siitä, että jokaiseen tehtävään saadaan valittua sopivin ja pätevin henkilö, olipa hän sitten mies tai nainen. Sukupuoli ei itsessään ole mikään meriitti, eikä siitä pidä tehdä mitään syrjimisen oikeuttavaa perustetta. Pörssiyhtiöiden hallituksiin suunniteltu naiskiintiö polkee myös niiden omistajien oikeuksia päättää itse oman omaisuutensa kohtalosta. On sitä paitsi hyvin kummallista, että miesten aliedustusta vaikkapa tasa- arvoelimissä tai korkeakouluissa ei koskaan esitetä kiintiöin poistettavaksi. Norjan kokemukset pörssiyhtiöiden naiskiintiöiden vaikutuksista eivät ole rohkaisevia.
Työelämän tasa-arvoistamiseksi on välttämätöntä arvioida uudelleen Suomessa käytössä olevan puoliyleisen asevelvollisuuden tulevaisuus. Puolustusvoimiin kohdistuu muutenkin suuria muutospaineita ja toisaalta paineita on myös pidentää työuraa nopeuttamalla nuorten siirtymistä työelämään. Näistä syistä johtuen on perusteltua luoda Suomeen tasa-arvoinen maanpuolustusjärjestelmä ja lopettaa nuorten miesten (ja nuorten isien) syrjintä sukupuolen perusteella.
Koulutus ja tutkimus
Suomessa sukupuolten väliset erot oppimistuloksissa ja koulumenestyksessä on poikkeuksellisen suurin, poikien tappioksi. Syrjäytymiskierre, joka usein alkaa jo koulussa, on myös pitkälti poikien ongelma. Tämä merkitsee sitä, että meillä menee valtavasti potentiaalia hukkaan. Syrjäytymisestä aiheutuvat kustannukset ovat myös merkittäviä. Työelämän jakautuminen mies- ja naisvaltaisiin aloihin kumpuaa osin miesten aliedustuksesta korkeakoulutuksessa.
Näistä merkittävistä ja kiistattomista tosiasioista huolimatta hallituksen ohjelma ei pidä sisällään mitään konkreettisia toimia, joilla pyrittäisiin parantamaan juuri poikien koulumenestystä, ehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään miesedustusta korkeakoulutuksessa. Ohjelmassa puhutaan vain yleisesti tasa- arvon lisäämisestä, mikä ei todellakaan riitä. Ohjelmassa kuitenkin otetaan hyvin selvästi kantaa mm. siihen yksityiskohtaan, että naisten tutkijanuria tulisi edistää, joten mitään rationaalista perustetta sille, että miesten konkreettiset ongelmat jätetään huomiotta, ei ole. Yhtä hyvin tämän yksityiskohdan olisi voinut jättää erikseen mainitsematta, jos tavoite on todella edistää tasa-arvoa molempien sukupuolten osalta, mutta ilmeisesti jotkut ovat taas tasa-arvoisempia kuin toiset. Nähtäväksi jää, tuoko OKM:n koordinoima koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma tähän jonkinlaisen parannuksen vai ei.
Tasa-arvon edistäminen demokratian ja kansalaisvaikuttamisen vahvistamisessa ja kotouttamispolitiikassa
Tässä suhteessa on tärkeää turvata miesjärjestöille tasa-arvoiset toimintaedellytykset ja vaikutusmahdollisuudet. Kotouttamisen osalta on keskeistä varmistaa, että sukupuolten välisen tasa-arvon perusperiaatteista pidetään kiinni., ja etenkin perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen turvataan Suomessa kaikkien ihmisten kohdalla tasapuolisesti. Käytännössä tämä edellyttää esimerkiksi kulttuurisista ja uskonnollisista syistä lapsille tehtävien ympärileikkausten kriminalisointia.
Sukupuolinäkökulman sisällyttäminen talouspolitiikkaan
Tämä on tervetullut avaus. On kuitenkin pidettävä huoli siitä, että vaikkapa miesten ja naisten ajankäyttöä arvioidaan tasapuolisesti ja oikein. Nykyisin esimerkiksi ajankäyttötilastoissa kotityön määritelmä painottaa naisille tyypillisiä kotitöitä ja sivuuttaa miehille tyypilliset työt. Samalla ajankäyttötilastoissa on tehty vertailuja koko populaatiota koskien, vaikka sinkkumiesten ja sinkkunaisten toisistaan poikkeava ajankäyttöä on turha sotkea perheiden sisäiseen työnjaon arviointiin.
Hyvinvoinnin, turvallisuuden ja terveyden edistäminen
Ohjelman tässä luvussa ei huomioida tasapuolisesti miehiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaikka se on paljon yleisempää kuin naisiin kohdistuva väkivalta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen viime vuonna julkaisema tutkimus on lisäksi osoittanut, että naiset syyllistyvät lähisuhdeväkivaltaan ihan siinä missä miehetkin. Ennen tämän tutkimuksen julkistamista mm. silloinen tasa-arvoministeri Stefan Wallin lupasi, että tutkimuksen tulokset otettaisiin huomioon parisuhdeväkivallan vastaisessa työssä, mutta kuten tämä ohjelma osoittaa, uudelleen arviointia ei ole tehty. Valtion politiikan tulisi perustua tieteellisille tosiasioille, eikä ideologisille uskomuksille ja seksistisille ennakkoluuloille. Hallituksen ohjelmaa hallitsee edelleen ”sukupuolittuneen” väkivallan teoria, vaikka sen paikkansapitämättömyys on tilastoin ja tutkimuksin osoitettu moneen kertaan.
Miehiin kohdistuvan väkivallan vähättely on erityisen vakava ongelma siksi, että miesten kynnys hakea apua väkivaltatilanteissa on korkeammalla. Lisäksi viranomaisten asenne väkivallan uhriksi joutunutta miestä kohtaan on usein ollut kaikkea muuta kuin kunnioittava. Lisäksi on huomioitava se, että väkivaltaiseen käytökseen syyllistyvät ihmiset ovat usein itse joutuneet jossain elämänsä vaiheessa itse väkivallan uhreiksi. Miesuhrien kärsimysten sivuuttaminen luo väkivallan kierteen, josta kärsivät sitten jossain vaiheessa myös naiset.
Seksuaalirikoslainsäädännön kehittämisessä on kiinnitettävä selvästi nykyistä enemmän huomiota oikeusturvakysymyksiin. Kenenkään syyttömän ei pidä joutua kärsimään perusteettomista rikossyytöksistä, saati niistä seuraavista rangaistuksista. Perusteettomien syytösten esittäjät on saatettava edesvastuuseen.
Myös seksuaalisen häirinnän suhteen on määriteltävä nykyistä paremmin ja objektiivisemmin, mitä häirinnällä tarkoitetaan.
Seksipalvelujen kauppaan vapaaehtoisten aikuisten välillä ei pidä puuttua, vaan ihmisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen on turvattava.
Tasa-arvotyön organisointi ja voimavarat
Tämän kappaleen osalta on syytä korostaa jälleen sitä, että miesasiaosaamista ja miestietämystä tulisi vahvistaa merkittävästi nykyisestä.
Miesten tasa-arvo ry (Men’s Equality in Finland) is a non-governmental and politically non-aligned organization. Miesten tasa-arvo ry was established in 2008. The purpose of this organization is to increase equality between men and women in the Finnish society. Because the rights and problems of men have been often forgotten by the Finnish authorities in their quest for greater gender equality, Miesten tasa-arvo ry specifically concentrates on promoting the equality and human rights of men. In order to achieve equality in the Finnish society, it is necessary to make sure that everyone, regardless of gender, has the same rights, responsibilities and opportunities. In other words, everybody should be treated equally and nobody should be discriminated against. On the whole, the human rights situation in Finland is pretty good. There are, however, some issues that need to be addressed..
Constitution
Unlike the UN Covenant on Civil and Political Rights (Chapter 26), the Finnish constitution does not strictly prohibit discrimination on the basis of sex, language, religion or some other ground like that. The Finnish constitution states that discrimination based on such grounds is not acceptable, unless there is a “good reason”. It is not clearly specified what counts as a “good reason”, which means that there is a lot of room for different interpretations. In order to seriously promote equality and human rights, Finland should take a tougher and more definitive stance against discrimination. The Finnish constitution should be revised accordingly. Conscription
The Finnish conscription system is a clear example of discrimination in practice. Jehovah’s Witnesses are exempt from the conscription because of their faith, the inhabitants of the Aland Islands are exempt because they live on those demilitarized islands, and women are exempt because they are women. Men, on the other hand, are forced to complete either military or non-military service, whether they want to do so or not. This is a clear-cut case of discrimination against men. In practice, this conscription system amounts to forced labor, and if a man does not agree to do this forced labor, he will be sentenced to jail. The Finnish authorities should admit that the present conscription system causes serious human rights problems. They should try to find a better and more equal way to organize the national defense. In any case, an adequate compensation should be given to all those who serve their country in the army.
Rights of Children and Fathers
The UN Convention on the Rights of the Child acknowledges that every child has the right to be raised by his or her parents. There are a lot of children in Finland who are not able to exercise this right, mainly because they cannot keep in touch with their father or because they do not even know their father. Therefore it is vital to be able to find out the identity of the father more easily. It should be possible to establish fatherhood with the aid of DNA tests even when the mother is against it. The Finnish law on fatherhood should be reformed so that the best interest of the child and the rights of men could be protected more efficiently. In a case of a divorce, the authorities should make everything in their power to ensure that the child can maintain a fully functioning and meaningful relationship with both of his or her parents. This means that even if the children live mostly with their mother, their father should be seen and treated as an equal parent. The child support payments should be kept at a reasonable level, especially when the child lives close to 50% with the “distant parent” (a concept that has been invented by the bureaucracy). In the future, equally shared parenthood, not just equally divided guardianship of the child, should be the norm in divorce cases.
Circumcision for Non-Medical Reasons
Circumcision of underage people for non-medical reasons should be strictly banned in Finland. It is a serious violation against human rights to mutilate the genital organs of a defenseless baby just for religious or cultural reasons. An unmedical circumcision is a risky and painful operation that can cause permanent physical and mentaly damage to its victim, regardless the sex of the child. The Finnish authorities strictly condemn the circumcision of baby girls, but for some reason they are quite happy to allow the medically unnecessary circumcisions of baby boys to go on. There is after all, no ethical rationale for distinguishing between female and male genital alteration. Non-medical circumcision cannot be justified by religious beliefs or cultural tradition. There is already a ban on the corporal punishment of children, for example, although the Bible clearly calls for corporal punishment of children. Besides, the faith of the parents should not be used as an excuse for the maltreatment of children and the neglect of their right of self-determination. Instead, all children should have the right to be treated equally. Every child should be protected from violence by the authorities.
Violence against Men
In Finland, violence against women is seen as a huge human rights issue. Violence against men is seen as a minor inconvenience, just another part of the daily life. Men are just expected to deal with it. Although most of the victims of violence are male, the Finnish government only actively campaigns against violence against women. If they really wanted to reduce the violence against women, they should also try to reduce the amount of violence committed against men, because most men and women who act violently have been victims of violence themselves. The vicious circle of violence cannot be broken, if the whole circle is not taken into account. Even though 50 per cent of domestic violence is committed by women, the Finnish authorities still like to pretend that in the domestic sphere violence is exclusively committed by men against women. The Finnish equality policy is based on this fantasy and not the facts. The result of this folly is unfortunate: when men complain of the domestic violence that they have suffered from, the authorities do not take their claims seriously. Sometimes the male victims of domestic violence are openly ridiculed. Violence against men should be taken seriously and it should be seen as a human rights issue. The Finnish authorities should make it clear for everyone that they do not tolerate violence against men any more than violence against women.
Male Couples
As surrogacy has been banned in Finland, gay couples do not have any chance of getting children of their own. This puts them on an unequal footing with other couples, because the Finnish legislation allows artificial insemination to be used for both heterosexual and lesbian couples. Gay couples also find that adoption is pretty much out of the question for them, whereas it is an option for other couples. These issues should be investigated thoroughly in order to find more equal solutions.
Freedom of Speech
In recent years, freedom of speech has been curtailed in Finland. A lot of politicians want to ban the so-called “hate speech” altogether. Nobody seems to mind, however, when men are subjected to vicious, hateful, untruthful and sexist attacks. In other words, there is a double standard: you can say anything you want about men, but you cannot say similar things about women or ethnic minorities for example. This is another case of discrimination against men. The rules should be the same for everyone, and because the freedom of speech is an important human right, is should be expanded, not limited.
