5. marrask. 20092 min käytetty lukemiseen

Lähisuhdeväkivallan tutkimuksen tila Suomessa

TIEDOTE Julkaisuvapaa 2.11.2009

LÄHISUHDEVÄKIVALLAN TUTKIMUKSEN TILA SUOMESSA

Miesten tasa-arvo ry:n 2.11.2009 järjestämässä keskustelutilaisuudessa ”Väkivaltatutkimuksen uusi tilanne” luotiin väkivaltatutkimuksen asiantuntijoiden puheenvuorojen kautta katsaus tämänhetkiseen lähisuhdeväkivallan tutkimuksen tilanteeseen Suomessa. Erityisesti esille nostettuina olivat viimeaikaiset tutkimustulokset, jotka merkittävällä tavalla asettavat kyseenalaiseksi ns. ”sukupuolittuneen väkivallan” tutkimusparadigmasta käsin avautuvan ymmärryksen suomalaisen lähisuhdeväkivallan luonteesta.

Sukupuolittuneen väkivallan tutkimusparadigmasta käsin tuotetut tutkimustulokset ovat Suomessa tähän asti lähes yksin luoneet sen näkökulman, josta käsin eri ministeriöissä läheisissä ihmissuhteissa esiintyvää väkivaltaa hahmotetaan, ja jonka varassa väkivallan ehkäisyyn tähtääviä ohjelmia kehitetään ja hallinnoidaan. Painopiste on tällöin siinä, että miehet nähdään ensi sijassa väkivallan tekijöinä ja naisen väkivallan kohteeksi joutuvina uhreina. Tämä on myös useimpien tutkimusasetelmien tiedonintressi Suomessa niiden selvitellessä lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä.

Tuloksekas lähisuhdeväkivallan ehkäisytyö tulisi kuitenkin rakentua laaja-alaisemman tutkimuksellisen viitekehyksen varaan. Lähisuhdeväkivallasta tuotetun tutkimustiedon tulisi olla nykyistä monipuolisempaa.

LAPSIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA SEKÄ NUORTEN JA NUORTEN AIKUISTEN PARISUHDEVÄKIVALTA

Tutkimusparadigmasta riippumatta tiedetään, että eniten parisuhdeväkivaltaa esiintyy nuorten ja nuorten aikuisten parisuhteissa. Ensimmäiset seurustelu- ja parisuhteet, ja niistä saadut kokemukset, luovat kokemuksellisen perustan kaikille myöhemmille läheisille ihmissuhteille. Viimeaikaiset tutkimukset Suomessa antavat viitettä siihen suuntaan, että miehet nuorissa ikäluokissa joutuvat parisuhteissaan huomattavan paljon naisia useammin fyysisen väkivallan kohteiksi kumppaniensa taholta.

Toisaalta vielä varhaisemman perustan, niin väkivaltaisen käyttäytymisen kohteeksi joutumiselle, kuin väkivaltaiselle käyttäytymiselle läheisessä ihmissuhteessa, luovat lapsuuden kodin kasvuolosuhteet. Myös tältä saralta saadut tutkimustulokset puhuvat sen puolesta, että miesten korostaminen naisten edelle väkivaltaisina toimijoina, on tosiasioiden vääristelyä.

Lapsuuden perheessä sekä seurustelu- ja parisuhteissa esiintyvän väkivallan huomiointi niin tutkimuksellisesti, kuin auttamisjärjestelmän rakentamisen mielessä, olisi ensiarvoisen tärkeää, jos oikeasti halutaan vaikuttaa väkivallan ylisukupolvisuuden katkaisuun ja läheisissä ihmissuhteissa esiintyvän väkivallan vähenemiseen. Nykyisin vallalla olevasta tutkimusparadigmasta käsin tämä ei onnistu.

PARISUHDEVÄKIVALTA AIKUISSUHTEISSA

Miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa on Suomessa tutkittu kahdella laajalla naisille suunnatulla kyselytutkimuksella (1997 & 2005). Näistä kyselytutkimuksista erityisesti ensimmäinen, ”Usko, toivo, hakkaus”, ja siitä saadut tulokset ovat synnyttäneet ymmärryksellisen perussävelen suomalaisille lähisuhdeväkivallasta ilmiönä. Tätä kautta ymmärrys on tietysti puutteellinen, koska asiaa on kysytty vain toisen sukupuolen edustajilta, ja tällöinkin ollaan oltu kiinnostuneita vain väkivallan kohteeksi joutumisista, ei naisten itsensä tekemästä väkivallasta.

Nuoria ikäluokkia lukuun ottamatta naisten miehiin kohdistamasta väkivallasta ei Suomessa tiedetä juuri mitään. Aihetta ei ole edes yritetty tutkia vastaavalla tavalla, kuin miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa. Kyse suomalaisen lähisuhdeväkivallan katvealueista ei näin ollen palaudu pelkästään tutkimusparadigman valintaan, vaan kyse on myös poliittisen tahdon puutteesta. Riittävää tahtotilaa ei ole ollut, että naisten miehiin kohdistamaa väkivaltaa oltaisiin ryhdytty selvittämään.

Viimeisin Tasa-arvobarometri (2008) antaa viitettä siitä, että miehet pelkäävät enemmän kuin naiset kotonaan mahdollisen väkivallan kohteeksi joutumista. Läheisissä ihmissuhteissa esiintyvää väkivaltaa ja sen ehkäisyksi tehtävää työtä hallinnoidaan Suomessa kuitenkin osana tasa-arvopolitiikkaa, jonka keskeisenä linjauksena on se, että ensisijainen ongelma on naisiin kohdistuva väkivalta. Näin ollen tutkimuksellisten resurssien voidaan jatkossakin olettaa suuntautuvan lähinnä naisiin kohdistuvan väkivallan selvittelyyn.

Lähisuhdeväkivallassa sukupuolten eroja korostavien ideologisten teorioiden oheen tarvitaan empiiristen tosiasiahavaintojen varaan rakentuvaa lähestymistapaa, joka täysimääräisesti huomioi sen, minkälainen tarkasteltavana oleva ilmiö on 2000-luvun Suomessa. Tämä luo perustaa myös uudenlaiselle suomalaisen kulttuurin huomioivalle teoriatiedolle, joka puolestaan voi auttaa aiempaa tehokkaampaan lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn.