top of page

Asevelvollisuuden arvo ja tasa-arvo

Miesten tasa-arvo ry

Euroopan maat ovat uuden edessä. Maailma ei olekaan muuttunut paremmaksi, niin kuin täällä joskus luultiin. Naapurinamme on aggressiivinen Venäjä, joka ei välitä allekirjoittamistaan kansainvälisistä sopimuksista. Keskeisin NATO-kumppanimme USA puolestaan on alkanut viilentää suhteitaan EU:hun.



Vihdoin tässä tilanteessa EU-maat ovat heränneet turvallisuuspuutteisiinsa. NATO:n puolustusmenojen minimivaatimuksia ollaan alettu täyttää ja jopa ylittää, mutta myös asevelvollisuuden käyttöönotto on noussut yhdeksi keskeisimmistä vaihtoehdoista puolustuksen kehittämisessä.


Millainen sitten on nykyaikainen asevelvollisuus, kun konfliktit ovat lennokkeja, hävittäjiä ja ilmatorjuntaa, ei enää fyysisiä nuijasotia? Ruotsissa ja Norjassa asevelvollisuus koskee yhtälailla miehiä ja naisia ja Saksassa suunnitellaan asevelvollisuuden käyttöönottoa niinikään molemmille sukupuolille.


Suomessa asevelvollisuus koskee vain miehiä. Meillä keskustelua kaikkia koskevasta, tasa-arvoisesta asevelvollisuudesta ei aloitteista huolimatta käydä, vaikka miesikäluokat ovat jo muutaman vuoden kuluttua liian pieniä nykyiseen tarpeeseen. Puolustusvoimat ja päättäjät vain hiljaa toivovat, että naisia hakeutuisi nykyistä enemmän vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen. Toistaiseksi naisten määrä on kuitenkin vähentynyt.


Varusmiesten hyvinvoinnista ja palkitsemisesta ei olla käytännössä millään mittapuulla kiinnostuneita, vaikka juuri se olisi keskeistä. Varusmiespalveluksesta ei makseta palkkaa lainkaan ja siitä maksettava päiväraha on lähinnä naurettava, alkaen alkupalveluksen 6,10 eurosta pisimpään palvelevien loppuajan 14,15 euroon. Suomen vankiloissa vangeillakin on mahdollisuudet parempiin päiväansioihin kuin varusmiespalveluksessa.


Varusmiespalveluksesta ei myöskään kerry eläkettä, vaikka esimerkiksi ammatillisen perustutkinnon suorittaminen kerryttää eläkettä nykyisellään noin 39 €/kk. Johtuneeko tämä siitä, että asevelvolliset ovat miehiä, kun taas opinahjoissa enemmistönä ovat naiset?


Myös tavoiteajassa valmistuville opiskelijoille säädetty opintolainahyvitys asettaa varusmiespalvelusta suorittavat opiskelijat muita huonompaan asemaan. Säädöksen perusteella KELA maksaa osan tavoiteajassa valmistuneen opiskelijan opintolainoista, mutta kesken lukuvuoden alkavan ja/tai päättyvän palveluksen aiheuttamaa luppoaikaa ei huomioida itse palveluksen tavoin millään tavalla tavoiteaikalaskelmissa, vaikka jopa KELA on esittänyt tähän muutosta.


Laki korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta asettaa ikärajat kiireettömään hoitoon pääsemiselle. Alle 23-vuotiaiden opiskelijoiden on päästävä kiireettömään hoitoon 14 vuorokauden kuluessa, yli 23-vuotiailla määräaika on 3 kuukautta. Yhteiskunnallisten velvollisuuksien hoitamisesta johtuen miehet pääsevät keskimäärin naisia lyhyemmän ajan hyötymään lyhyemmästä hoitoonpääsyajasta.


Ei ole ihme, ettei naisten määrä nouse palveluksessa. Tarvitsemme rutkasti lisää selkeää arvostusta niille, jotka suorittavat varusmies- tai siviilipalveluksen mm. korjaamalla edellä luettelemamme epäkohdat. Muutos voitaisiin rahoittaa maanpuolustusverolla, joka kerättäisiin niiltä, jotka eivät yhteiskunnallisiin velvoitteisiin osallistu.


Tarvitsemme myös todellista tasa-arvoa yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin. Kun EU ja Suomi, tasa-arvoon vedoten, ovat säätäneet sukupuolikiintiöt yksityistenkin listayhtiöiden johtoryhmiin, on täysin kestämätöntä, että samanlaista kiintiöintiä ei sovelleta yhteiskunnan omiin velvollisuuksiin. Sukupuolten tasa-arvon parantaminen ei ole vain naisten etujen ajamista, vaan siihen kuuluu myös miesten eduista ja hyvinvoinnista huolehtiminen sekä yhteiskunnallisen taakan oikeudenmukainen jakaminen.

Comments


© 2024 Miesten tasa-arvo ry

bottom of page