Syyskuun alussa julkaistut tuoreet PISA-tulokset olivat Suomen osalta jälleen odotetun surkeita1. Miesten tasa-arvo ry (MTA) toteaa maallemme olevan suureksi häpeäksi, että aiempi ylpeyden aiheemme, toimiva koulutusjärjestelmä, on onnistuttu muutamassa vuosikymmenessä tuhoamaan ja että sukupuolten väliset erot koulumenestyksessä ja oppimistuloksissa ovat Suomessa poikkeuksellisen suuria. Kouluista siirtyy työelämään ihmisiä, joilta puuttuvat työntekijältä vaadittavat perustaidot ja osaaminen2. Merkillepantavaa on, että PISA-tulokset ja koulutuksen tasa-arvo ovat huomattavasti paremmalla tolalla sellaisissa maissa, kuten Virossa, joissa ei ole Suomen tavoin tällä vuosituhannella vannottu sokeasti inkluusion, itseohjautuvuuden, ilmiöoppimisen, avokoulujen, vaatimustason laskemisen ja digihuuman nimiin3. Kenellekään, joka on joskus ollut tekemisissä lasten ja koulun kanssa tai joka on joskus itse ollut koulua käyvä lapsi, ei tule yllätyksenä se, että opettajavetoisempi koulu, jossa läksyjä on (ja niitä todella tehdään) ja jossa kokeissa on osattava odotettuja asioita, tuottaa parempia tuloksia, kuin Opetushallituksen, opetus- ja kulttuuriministeriön ja kasvatustieteilijöiden kerman suosima jälkirousseaulainen laisser faire -idealismi. Suomessa koulutuksen kehittämisestä, tai tuhoamisesta, vastuussa olevat tahot eivät tietenkään tunnusta tehneensä mitään virheitä, vaan vaativat ainoastaan loputtomasti lisää rahaa koulutukseen ja ennen muuta itselleen.
Kipeästi tarvittavia korjaustoimenpiteitä on vastustettu mm. sillä argumentilla, ettei meillä olisi riittävästi tutkittua tietoa koulutuksemme ongelmakohdista. MTA:lle herää vain kysymys: miksi sellaista ei ole sitten hankittu ja miksi tutkimustiedon puute ei ole tähän saakka estänyt hyvin suurten, vahvasti ideologisten ja suorastaan utopististen muutosten viemistä läpi koulujärjestelmässämme viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Sitä paitsi tutkittuakin tietoa on, jos se vain suostuttaisiin hyväksymään.
MTA muistuttaa, että esimerkiksi Aino Saarinen havaitsi väitöskirjassaan itseohjautuvuutta vaativien oppimismenetelmien ja digitaalisten oppimateriaalien käytön olevan yhteydessä oppimistulosten laskuun4. Hänen havaintonsa eivät ole kasvatustieteilijöiden eliitille kelvanneet, joten ne on sivuutettu kohtalokkain seurauksin5. Suomessa on myös todettu ulkoilullisten ja liikunnallisten välituntien positiivinen vaikutus oppilaiden keskittymiskykyyn ja oppimistuloksiin6. Suomalaisissa kouluissa myös luovuttiin kaunokirjoituksesta, vaikka tutkitusti tiedetään käsin kirjoittamisen edistävän koulumenestystä7.
MTA huomauttaa, miten kummallista on se, ettei meillä ja muualla länsimaisissa, joissa erilaiset naiskiintiöt ovat olleet poliittisten johtajien suuressa suosiossa, ole tehty mitään opettajakunnan naisvaltaisuuden korjaamiseksi. Ei, vaikka tutkitusti tiedämme, että miesopettajista on hyötyä niin poikien, kuin tyttöjenkin koulumenestykselle8. Kaikkia konkreettisia toimia miesten määrän lisäämiseksi opettajissa on vastustettu voimakkaasti, eikä vähiten tasa-arvoviranomaisten toimesta.
MTA vaatii, että Suomessa ryhdytään vihdoin viivyttelemättä todellisiin tekoihin koulutuksemme pelastamiseksi ja sen tasa-arvoisuuden edistämiseksi. Puhetta ja huolta on jo ollut ihan tarpeeksi. Koska Suomen kaltaisen pienen ja luonnonvaroiltaan köyhän maan menestys riippuu aivan ratkaisevalla tavalla koulutuksesta, on koulutuksen suunnanmuutos asetettava keskeisimmäksi poliittiseksi tavoitteeksi ensi kevään eduskuntavaalien lähestyessä. MTA huomauttaa, että tasa-arvolaki edellyttää, että oppilaitosten tasa-arvosuunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota muun muassa sukupuolten välisiin oppimiseroihin9. Lain kirjain on vain jäänyt käytännössä täysin kuolleeksi, sillä koulujen tasa-arvosuunnitelmissa ei pääsääntöisesti ole tällaisesta merkkiäkään. Suomessa on myös julkisesti asetettu tavoitteeksi korkeakoulutettujen määrän kasvattaminen nykyisestä. Kun korkeakoulujen mies/naisjakauma on 40/60, helpoiten tämä on saavutettavissa lisäämällä miesten osuutta korkeakouluopiskelijoissa.
MTA toteaa, että joskus on katsottava taaksepäin, jotta voidaan päästä eteenpäin. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten tulokset olivat aivan toista luokkaa. On siis tarkasteltava sitä, miten koulutusjärjestelmämme toimi silloin ja arvioitava hyvin kriittisesti niitä muutoksia, jotka on toteutettu sen jälkeen. Kaikki kehitys ei ole aina automaattisesti positiivista. Joskus ennen oli paremmin.
On päivänselvää, että vaatimustason jatkuva laskeminen ja vastuun sälyttäminen keskenkasvuisten nuorten ja jopa lasten niskoille, ei voi tuottaa hyvää lopputulosta. Vastuu koulutuksesta kuuluu aikuisille. Kouluihin on palautettava työrauha, kouluissa on keskityttävä perusasioiden opetteluun ja kouluissa on palautettava kunniaan työntekemisen kulttuuri. Kouluissa on otettava käyttöön valtakunnalliset tasokokeet ja opetuksessa oppilaita on voitava jakaa tasoryhmiin, jotta saadaan realistinen ja oikeudenmukainen käsitys oppilaiden osaamisen tasosta ja jotta heikommat oppilaat saavat tarvitsemaansa tukea ja edistyneemmät oppilaat tarvitsemaansa haastetta. Oppilaitokset on oikeasti velvoitettava täyttämään tasa-arvolain mukainen velvollisuutensa sukupuolten välisten oppimiserojen kartoittamisessa ja kaventamisessa.
Spesifimmällä tasolla kouluissa on ymmärrettävä, että digitaaliset työvälineet ja oppimisympäristöt ovat apuvälineitä, eivät itsetarkoituksia. Käsityöaineiden opetuksessa on palattava hyvin toimineeseen tekstiilityö / tekninen työ -malliin, jotta käden taitojen osaajia löytyy jatkossakin työmarkkinoille10. Ammatillisessa koulutuksessa lähiopetuksen määrä on palautettava tasolle, joka takaa perustaitojen oppimisen.11 Koulupäivät on rytmitettävä siten, että oppituntien välissä on säännöllisen väliajoin riittävästi taukoja, jolloin oppilaat voivat liikkua ja ulkoilla. Miehiä on saatava lisää opettajiksi opettajakoulutuksen valintakriteerejä muokkaamalla ja vähemmistöasemassa olevia mieshakijoita suosimalla. Koska sukupuolikiintiöt on Suomessa hyväksytty, kun ne hyödyttävät naisia, ei ole mitään syytä arkailla niiden käyttöönotossa silloin, kun ne suosisivatkin miehiä, etenkin kun opettajien valinnan kohdalla ne hyödyttäisivät koululaisia sekä opiskelijoita ja sitä kautta koko yhteiskuntaa.
Lähteet
- iltalehti.fi/kotimaa/a/d23e095a-fc25-4610-9080-455ee453f67a
- kemianteollisuus.fi/nuorten-osaamistason-lasku-uhkaa-teollisuuden-kilpailukykya
- is.fi/kotimaa/art-2000012251292.html
- https://helda.helsinki.fi/items/a84a8ff6-b286-4f8a-bec5-65ce052702dc
- is.fi/kotimaa/art-2000009365393.html
- https://yle.fi/a/3-8235403
- pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32849069
- journals.uchicago.edu/doi/abs/10.1086/677391, hs.fi/tiede/art-2000010112630.html
- finlex.fi/fi/lainsaadanto/1986/609
- https://yle.fi/a/74-20188500
- hs.fi/feature/art-2000011115778.html, https://yle.fi/a/74-20188922

